Kirjamessut 2016 Lauantai

Edit: Tämän vuoden kirjamessujen valokuvauksesta opin, että minulla on vielä pitkä matka kuvausta opittavana. ;) Onnistun kaappaamaan kaikkein mietteliäimmät ja epäedustavat sekunninsadasosat. Syvimmät pahoitteluni kuvattavia kohtaan. <3

Aamupala <3

Aamusta osallistuin WSOY:n ja Tammen bloggariaamiaiselle, jossa haastateltavana olivat Claes Andersson, Tuula-Liina Varis, Riitta Jalonen, Hannu Mäkelä ja Anja Snellman. Olin ilahtunut kutsusta, koska se tarjosi tietysti mahdollisuuden tutustua kustantamoihin ja toisiin kirjabloggareihin paremmin. Haastattelut olivat mielenkiintoisia ja innostuivat kirjailijatkin kyselemään bloggareiltakin muutaman kysymyksen. Ohjelman lisäksi on aina ihanaa, jos saa vaihtaa sanan tai kaksi järjestäjän kanssa. Ja tietenkin on huippua, jos saa kirjoilleen signeerauksen!

Haastateltavat saivat ensimmäisen yhteiskysymyksensä.

Tämän jälkeen osallistuin Atenan bloggaritilaisuuteen, jossa esikoiskirjailijat Tiina Lifländer ja Soili Pohjalainen keskustelivat bloggaamisesta. Kummallakin on hyvin erilainen lähestyminen omaan
blogiinsa ja oli mukava kuulla, että joku toinenkin stressaa blogimerkinnän kirjoittamisesta ja julkaisusta samalla tavalla kuin minäkin. Tämä joku, jonka kanssa tunsin hengenheimolaisuutta on työkseenkin kirjoittava Pohjalainen, joka käsittääkseni ei myöskään osaa rentoilla blogin suhteen. Soili, mulla on semmoinen fiilish, että me otetaan tää homma ny vähä turhan vakavasti?

Lauantaina minulla oli myös ilo tavata Kata Melander, johon olen tutustunut twitterissä. Katalla on tulossa ensi vuonna esikoiskirja. Suosittelen seuraamaan twitterissä @melanderkata. Kata on tosi iloinen ja lämminsydämminen, jolla on nauru herkässä. Oli mukava tavata hänet vihdoin kasvokkain. :) Eväsretken lisäksi kiersimme yhdessä alueella messuhumusta nauttien.

Kirjailija, jota olen perinteisesti aina mennyt kuuntelemaan, ja jonka esitykset kiilaavat kaikkien muiden esitysten ohi, on Laila Hirvisaari. Rakastan pohjattomasti hänen kirjojaan Katariina Suuresta sekä viiden kirjan sarjaa Sonjasta. Hirvisaari on se, jonka vuoksi olen löytänyt rakkauteni lukemiseen uudelleen. Niinpä tämä fanityttö teki kaikkensa, että sain hänen uusimpaan kirjaansa signeerauksen. Ja onnistuin! JEEE! # SeFaniTyttöMomentti Tässä Hirvisaarta haastattelee Sofi Oksanen, ja haastattelusta välittyi ihanan lämmin tunnelma. Samanlainen, kuin heidän ystävyytensäkin on.

Kyllä, olen ollut kirjamessuilla ennenkin. Kyllä, olen ollut ihan täpinöissäni, mutta KAIKKI on tänä vuonna ollut paljon kivempaa. Oon tavannu kirjailijoita, tehnyt videota ja tutustunut muihin kirjabloggareihin. Ja kaikki on ollu niin älyttömän ihania ja mukavia ihmisiä! <3  Tänä vuonna minusta on tuntunut, että olen osa kirjallisuusperhettä, ja sitä tunnetta ei voita mikään! <3

Huippuu oli myös se, että sain kutsun bloggaritilaisuuksiin, joissa on mahdollisuus bondaa muiden bloggareiden kanssa ja kuulla kirjailijoita. Valitettavasti en voinut osallistua kaikkiin, mutta niihin, mitkä sopivat aikataulullisesti ohjelmaani, osallistuin.

Se, että eri kustantamot järjestävät tapaamisia bloggareiden kanssa, on minusta erittäin kaunis ele. Kyynikoille se voi olla viesti siitä, että halutaan lahjoa bloggareita lukemaan heidän kirjojaan. Minulle se on viesti siitä, että kustantamo on kiinnostunut tapaamaan bloggareita, koska he ovat aidosti kiinnostuneita meistä ja arvostavat blogien asemaa kirjallisuuskentässä. Ymmärtävät, että me olemme yhteistyökumppaneita, ei kirjallisuuden korruption kehto. Minä arvostan kustantamoiden työtä ja he arvostavat minun panostani kirjallisuuden saralla. Yhteisellä asialla olemme.
Ja tämän viestin olin kuulevinani sekä Atenan että WSOY:n ja Tammen tilaisuuksissa. Sen, että kustantamot todellakin arvostavat meidän panostamme kirjallisuuden ja kirjan eteen.

Tällainen viesti on ihana ottaa vastaan ja jatkaa bloggaamista. <3

Kirjamessut 2016 Perjantai

Hehkutan, hehkutan, hehkutan! Tästä postauksesta tulee erikoinen,  mutta sitäkin iloisempi. :)

Tänään kaikkein siisteintä oli ihmiset, joita kohtasin/tormäsin/jututin jne! Oli aivan jäätävvän siistiä tavata Siri Kolu ja Salla Simukka. Ehkä liian siistiä! :) <3

Ihanaa oli myös tavata muita kirjabloggareita, jotka ottivat mut ihanan lämpimästi omaan yhteisöönsä mukaan. Kiitos teille, ootte ihania! <3

Tänään tein myös vähän ostoksia, mut niitähän ei lasketa, kun yksi oli lahja, toinen oli ammattikirjallisuutta ja kolmantena oli mun ystävän runokirja. Ainoastaan siis yksi kirja tämän päivän ostoksista lasketaan. :D :D (itsepetos on paras petos!)

Mutta siis! Mun on ihan pakko hehkuttaa teille tästä mun kaverin runokirjasta. Kyseessähän on siishuikee Elina Salmisen Koska tuuli kuiskii -runokirja. Se on jatkoa hänen jättimenestyneelle Jos minä jostain alkaisin -teokselle. Nämä molemmat runokirjat ovat siis osa hänen Kesken-trilogiaansa ja oon niin ylpeä Elinasta! <3 Jos et oo ennen tutustunut Kesken-Facebook sivuihin, niin ihan ihmeessä vieraile täällä: https://www.facebook.com/keskenblogi/?fref=ts

Oheisessa kuvassa on siis Elinan kaunis runokirja ja sitten myöskin hänen korttejaan. :) Niin kauniita! <3

Tämän päivän sessioista erityisen maininnan kohteeksi nostan Sanna Tahvanaisen. Hänen haastattelunsa oli päättymässä, haastattelija kiitti jo häntä, mutta Tahvanainen halusi vielä sanoa yhden asian. Hän ylisti suomentajansa Katriina Huttusen työtä. Tahvanaisen äidinkieli on ruosi, hän kirjoittaa ruotsiksi ja Pikkumusta on käännös. Lukijana ja bloggarina arvostan suunnattomasti kirjailijoita, jotka hehkuttavat kääntäjiään. Ihan kultaa! <3

Linda Liukas oli ihanan jännittävää kuunneltavaa ohjelmoinnin ja lasten maailmasta. Ihan aivan itsekin innostuin näistä lapsista, jotka ovat innostuneet Rubyn kautta ohjelmoinnista. Pienet japanilaispojat ovat ilmoittaneen Lindalle, että heidän esikuvansa on Ruby, siis ohjelmoiva tyttö! How Cool Is That?!?!? Sympaattista oli kuulla, että Lindalla on nyt toisen kirjan myötä tullut fiilis et kyllä hän on lastenkirjailija, ensimmäiset kolme vuotta kuulemma feikkasi, että siltä tuntuu. Hih! <3

Olin kaverini kanssa kävelemässä messuilla, kun huomasimme Siri Kolun lukevan Me Rosvolat Karkkikumousta ja päädyttiin kuunteleen. Voi Veljet ja Siskot! Mä en oo piiiitkääään aikaan kuullu niin ihanasti, innostuneesti ja täydellisesti kenenkään lukevan omaa kirjaansa, kuin Siri luki tänään. Ilmeet, eleet, äänenpainot ja rytmi! (Täähän on ihan älyttömän tärkeää, kun lukee lapsille!) Toki, Siri luki lapsille satua, jonka tuntee kuin omat taskunsa, mutta silti! Tarinatuokio oli ihan fantastinen! Lisäksi naureskelin ihan huolella, kun Siri kertoi, että oli taustatyötään varten kokeillut korkkareiden heittoa, koska eihän muuten sellaisesta osaa kirjoittaa, jollei salaa kaupassa ole sitä kokeillut! ;D :D 

Perjantai ei todellakaan pettänyt! Huomenna uudestaan! Tuuthan säkin? :)

Kirjamessut 2016 Torstai

 Torstai Day 1#

Mä oon niiiiiin rajattoman iloinen, bloggaajien näkemisestä, bloggaajien menestyksestä, kirjallisuus alasta ja kirjailijoiden menestyksestä! J J Musta on ihanaa, että saan omalla blogillani ja satunnaisilla videoillani jättää oman leimani ja olla edistämässä kirja-alaa, niin kuin muutkin bloggaajat ja vloggaajat. J

Julkaisin Youtubessa kaksi lyhyttä kuulumiset -videota, mutta mulla on työn alla niistä koontivideo (-videoja?). Oli ihan älyttömän jännää! Vaikka huomaankin, että mun pitää vielä harjoitella tuota videolla haastattelua, mut olkaa armollisia vielä. Tää videojuttu on mulle aika uus kuitenkin, kun en oo niitä paljoo tehny.

https://www.youtube.com/watch?v=tV41iUFCgMo

https://www.youtube.com/watch?v=T1LrUkonh3c

Tässä hieman poimintoja tämän päivän sessioista, joissa vierailin.

Avajaiset

Osallistuin kirjamessujen avajaisiin, joissa avajaispuheenvuoron piti Jari Tervo. Tervon poliittinen kannanotto EU:n kiusallisen nolosta tavasta ulkoistaa hädänalaisten auttaminen Turkille koettiin sekä mielenkiintoisena että harmillisena. Tervolla oli asiaa. Hänellä oli tilaisuus ja hän päätti käyttää puheensa alkupuolen ravistellakseen suomalaisia. Mielenkiintoinen ja rohkea veto. Mutta voiko Tervolta odottaa muuta? Jos Tervoa täytisi luonnehtia jotenkin, niin ehdottomasti painavan asian totuudentorvi, joka haluaa edistää hyvää ja tekee sen hillitysti räväyttäen. Niin kuin tänäänkin. Noh, kyllähän se Tervo mainitsikin, että kirjallisuus on oiva tapa päästä toisten ihmisten nahkoihin ja kirjallisuus suurin empatian mahdollistaja.

Lisäksi avajaisissa jaettiin Rakkaudesta kirjaan palkinto jo 16:ta kertaa, ja tänävuonna palkinto meni Kouluneuvos ja kirjailija Kirsti Mäkiselle, palkinnon otti vastaan hänen tyttäsensä, johtuen palkinnon saajan valitettavasta sairastumisesta. 

Alvar Renqvistin palkinto, mikä jaetaan ansioituneelle kustannustoimittajalle meni tänä vuonna Harri Haanpäälle. Haanpään kiitossanat olivat sydämellisen, itsetutkiskelevan humoristiset. ”Onko palkinto muuttunut iäkkäimmille jaettavaksi lohdutuspalkinnoksi?” ja ””Olen ennenkaikke onnistunut lannistamaan ja itkettämään kirjailijoita” kuulostavat nyt oudoilta kommenteilta, mutta sopivat erityisen hyvin kontekstiinsa.

Jaakko Hämeen-Anttila

Hämeen-Anttilaa on miellyttävää kuunnella. Alkuun puhuttiin hänen muutostaan Skotlantiin, mutta myöhemmin keskustelu kääntyi Iranin kansalliseepokseen, Kuninkaiden kirjaan. Kuninkaiden kirjassa on monta kerrosta. Tavan rahvasta aika vähän seillä, mutta siellä myös kuninkaita myös pistettiin järjestykseen kansan toimesta, jos eivät olleet hyvä kuninkaita. Eepoksessa on kuitenkin enemmän lohikäärmeitä, kuin kansalaisia.

Ruoilijan kynästä laajaksi eepokseksi, siihen meni semmoiset 500 vuotta, Hämeen-Anttila käänsi teoksen 9kk:dessa. Hän tähdentää, että vaikka jotenkin tämäntyyppisissä töissä arvostusta annetaan helposti, jos työtä on tehty se 30 vuotta, ja vaikka hän oli lukenutkin kirjan persiaksi jo nuoruusvuosinaan, työhön meni kuitenkin se ihmislapsen raskausajan verran. Eiköhän sekin ole ihan tarpeeksi arvostettavaa?

Kirjat, Digi ja Nuoret – kuinka tavoittaa milleniaalit

Olen edelleen ihan liekeissä siitä, miten hyviä heittoja panelistit heittivät. Tässä parhaat, ei-sanasata-sanan ja vähän yhdistellen:

•       Digi kirjallisuudessa pitäisi olla muutakin, kuin sähkökirja! Esim. Suomen GoodReads-app. 
•       Lukeminen oli tärkeää, koska se antaa paremman mahdollisuuden hahmottaa kokonaisuuksia. Kukaan mun tietämä lukiolainen, joka on joutunut ottaan sähköisen oppikirjan, ei oo tykänny siitä. Koska on tottunu tuijottaan ruutuu viihdetarkoituksessa, ja nyt pitäis käyttää muuhun. Sitä vaan tuijottaa ruutuu ja ei sisäistä.
•       Koulujen lukusuosituslistat pitää uudistaa. Ei ne nuoret oikeesti sitä tuntematonta halu lukee, vaikka opettajalle niin väittisivätkin.” (JUST NIIN!)
•          Ongelma on siinä, että vaikka meillä on ihan hirveesti hyvää nuorten kirjallisuutta, niin ei ne nuoret mee nuortenkirjahyllylle. Ei ne halu kirjallisuutta nuorille, ne haluu kirjallisuutta mikä sopii ’just mulle’. Miten ne löytää sen. Aiheet ei kerro mitään siitä, et millainen se kirja oikeesti on. Nuoret haluu lukee semmoista, mikä sopii niiden senhetkiseen fiilikseen.
•         Jos ei-lukevalle lämästään käteen Tuntematon, Seittemä Veljest tai Häräntappoase, nii se oli sit siinä. Nuorille pitää antaa kirjallisuutta, mikä saa ne innostumaan, ei pakkoluetuttaa jotain, mikä ennen oli in.
•          Sähkökirjat on parasta lukea Kindleltä, sopii silmille paremmin ja siinä ei oo koko ajan plimpottelemassa eri some-ilmoitukset. Pakko keskittyy.

Koskinen ja Pulkkinen

Lisäksi kävin kuuntelemassa Riikka Pulkkista ja JP Koskista heidän kirjoistaan. Molemmat haastattelut olivat mielenkiintoisia, kuitenkin keskustelut olivat niin syvällä kytköksissä heidän kirjoihinsa ja taustatyöhön. Kyseiset kirjailijat ovat syystäkin kirjallisuudessa pinnalla ja heidän haastattelunsa täytyy käydä kuulemassa itse.

Koskinenhan kirjoittaa paljon. Kaikenlaista. Ja vielä hyvin. Sen lisäksi hän kuuntelee paljon erityyppistä musiikkia, klassisesta lähtien. Hän kertoo seuraavansa monia eri aloja/juttuja, jotta aivot pysyisivät kunnossa. Mikäli hän saa tällä hetkellä työn alla olevan juttunsa mieleisekseen, pääsemme lukemaan häneltä 1150-luvulta starttaavan teoksen.

Pulkkinen yritti saada isoäitinsä kokemuksia mukaan hänen nykyiseen kirjaansa myöskin isoäitinsä äänellä. Ne eivät Pulkkisen mielestä istuneet kokonaisuuteen, joten ääni vaihtui mummosta pikkupoikaan. Pulkkinen vieraili Berliinissä muutamia kertoja. Nyt Pulkkisella on kokeiluvaiheessa eräänlainen ajatus Talosta, jossa on asukkaita ja niillä on oma näkökulmansa. Mutta kyseessä on vasta ajatuksella leikkiminen, joten saamme nähdä, tuleeko tästä hänen kuudes kirjansa. 

Torstai oli kyllä huikee, toivottavasti loppumessut jatkuu samaa rataa! :) <3

Kohta ne on taas täällä: Kirjamessut!

Kirjamessut.

Kirjamessut!

Kirjamessut!!

Ne on täällä taas. Jo ihan nurkan takana! Twitterissä huhuilinkin jo "kuinka kauan pitää kunnioittaa Turun messuja, ennen kuin saa intoilla Helsingin kirjamessuista" -kyssärilläni. Sain vastaukseksi lokakuun puolivälin. Otin varman päälle ja intoilen vasta tänään, pari pv puolivälin jälkeen. ;)


On paha lähteä sanomaan, miksi kirjamessut saavat minussa aikaan niin voimakkaan innostuksen. Onko se tunnelma? Kirjojen ympärillä tapahtuma hälinä ja hyörinä? Se, että Media nostaa kirjat messujen myötä paremmin parrasvaloihin? Vai olisiko se ihan vaan siitä, että mihin tahansa katsookin, siellä on kirjoja myynnissä? Ihan kuin astuisi kirjojen tavarataloon, jossa eri osastoilla on erilaisia kirjoja, kirja-aiheisia tuotteita ja vimpaimia? (Tämän kuun lempparisana on ehdottomasti vimpain.)

Ehkä kuitenkin se, että pääsee kuulemaan, mitä kirjailija itse ajattelee omasta kirjastaan? Ja jos käy hyvä tuuri, saa myös signeerauksen? Ja tietenkään ei saa unohtaa sitä ihmisten vilinää. Kyllä, luit oikein. Kirjamessuilla aina herää usko ja toivo kirja-alan puolesta, ihan vain siksi, että näkee miten monet kirjojen ystävät tulevat paikalle.

Tai sitten se on se, että saa hypistellä kirjoja neljä päivää samassa mestassa, tehdä löytöjä ja kukaan (paikalla olija) ei pidä sitä vinksahtaneena. Sen sijaan, messujärjestjät, -esittelijät, ohjelman tuottajat, haastattelijat ja haastateltavat toivovat, että viihdymme siellä heidän kanssaan mahdollisimman pitkään.


Ehkä se kuitenkin on kaikki nuo asiat yhdessä?


Mutta ei niin hyvää, ettei jotain surullistakin:
-Kiinnostavaa ohjelmaa on aina niin paljon, että tänäkin vuonna minun pitäisi keksiä, miten parhaimmillaan jakaannutaan viiteen!  Tuntuu liian harmilliselta, kun ei oikeasti millään edes haluaisi tehdä valintaa kiinnostavien haastatteluiden välillä. Vieläkö saa uskoa, et yes I can?
-Helsingin kirjamessut ovat vain kerran vuodessa. Pitää odottaa kokonainen vuosi seuraaviin.


Mutta tänävuonna Helsingin kirjamessuissa on minulle jotain aivan uutta. Minä menen sinne ekaa kertaa kirjabloggarina! JEE! :) Kaunis kiitos messujärjestäjille. <3
Tämä tarkoittaa kohdallani sitä, että osallistun messuille bloggaripassin kautta, kirjoitan messupostauksen/(-sia?) ja sain kaksi vapaalippua arvottavakseni blogissani. :)

Joten rakkaat muruset, nyt on pika-arvonnan vuoro. Osallistu arvontaan, ja voit voittaa sinulle ja yhdelle kaverillesi yhdenpäivän messulipun. :) Osallistumisaikaa on torstaihin 20.10.2016 klo 12.00 (päivällä). Osallistua voi  alla olevan aplikaation kautta. :) Aplikaatioon pitää jättää nimimerkki ja sähköpostiosoite. Sähköpostiosoitteita ei jaeta muille ja sitä käytetään vain kommunikoidakseni voittajan kanssa. Liput lähetetään arvonnan päätyttyä, heti, kun olen ollut yhteydessä voittajaan. :)

Onnea arvontaan! :)

Edit: Suoritin arvonnan Rafflecopter -sovelluksella, ja se arpoi minulle voittajan. Onnea Nina J. olet voittanut liput kirjamessuille! :) Otan sinuun yhteyttä sähköpostitse. :)

a Rafflecopter giveaway

Muuttuva kirjasto 3. osa

Tällä jatko-osa postauksella haluan onnitella Helsingin kirjastotoimen apulaisjohtaja FM Anna-Maria Soininvaaraa, sillä hänet valittiin Keskustakirjaston johtajaksi 20.9.2016 pidetyssä kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokouksessa. Anna-Maria, tiedän, että sovellut tehtävään täydellisesti innostuksesi ja intohimosi vuoksi. Sen näki jo haastattelussa sinun silmistäsi. :)

"Siellä tulee olemaan kaikki niin hyvin!"

Maaliskuussa haastattelun aikana Anna-Maria Soininvaara saa minut, varovaisesti positiivisesti suhtautuneen, innostumaan. En jaksa enää odottaa, että Keskustakirjaston ovet avataan joulukuussa 2018! Viime kuussa selasin arkkitehdin luonnoskuvia aluksi hieman arasti - pitäisikö Soininvaaraan haastattelun luomat mielikuvat sittenkään paikkaansa? Pääni yläpuolella keikkuva hehkulamppu syttyi: JES! Yhdyn Soininvaaran sanoihin: Keskustakirjastossa tulee olemaan kaikki niin hyvin! Vähättelemättä yhtäkään ainoata kirjastoa, uskon, että Keskustakirjastosta tulee valtakuntamme kirjastojen kirjasto. Olen hieman kateellinen arkkitehtitoimistolle, joka saa toteuttaa eräänlaista unelmaa kirjojen parissa: Kuinka luoda kirjasto, jossa kaikki viihtyvät, ja kaikki on otettu huomioon?

Keskustakirjasto saa jännittävän muodon, ja rakennusmateriaalina käytettävä puu tuo suomalaiselle kotoisan olon. Eri kerrokset palvelevat eri tarkoituksia, ja näin ollen tilojen ulkonäkö vaihtelee sähköisen, modernin, pelkistetystä jännittävään arkkitehtuuriin ja rauhalliseen keitaaseen - jokaiselle jotakin -periaatteella. Keskustakirjasto rakentuu eri kerroksista, joissa jokaisessa on oma äänimaailmansa. Äänekkäintä on alakerrassa ja hiljaisinta on ylimmässä kerroksessa, "kirjataivaassa". Kirjataivas saa kuulemma kaikkein parhaimmat ja kauneimmat tilat koko kirjastossa, ja sinne toivottavasti saadaan myös kahvila. Siellä on pieni lasten alue, mutta ei mikään pomppulinna, vaan rauhallisen leikin tila. Kirjataivas halutaan siis säästää turhilta ääniltä ja räppiviltä screeneiltä. Kirjataivas on siis lukemisen ja kirjojen kirjasto, kun taas kakkoskerroksessa sijaitsee tekemisen kirjasto. Nämä Keskustakirjaston eri osa-alueet nähdään toinen toistensa täydentäjinä, ei kilpailijoina.

Minun ei tarvinnut kovin montaa sekunnin sadasosaa houkutella Soininvaaraa kehumaan keskustakirjastoa, sillä hän myöntää, että voisi puhua siitä loputtomasti. Keskustakirjasto eroaa muista kirjastoista monipuolisuudellaan. Esimerkiksi leffateatteri ja monitoimitilan erilaiset tapahtumat varmistavat sen, että Keskustakirjasto voi olla jatkuvan inspiraation lähde ja jokainen päivä siellä on erilainen. (Niin milloin rekrytointi alkaa? Simpura, pitäiskö sitä kuitenkin alkaa vielä opiskeleen yks uus tutkinto? Ehtiskö verkkokurssina valmistua pikapikaa, että voisi edes tulla harkituksi?)

Kirjataivaan lisäksi Soininvaara nostaa kansalaisparvekkeen, mikä tulee samalle tasolle eduskunnan kanssa. Soininvaara tähdentää, että kirjasto ja eduskunta ovat molemmat demokratian instituutioita. Eduskunta on tietenkin kansanedustusinsitituutio, ja kirjasto on kansalaisinstituutio. Keskutakirjasto on ikään kuin silta arkkadianmäen ja kansalaisten välillä. Toivottavasti tämä näkyy myös vierailijoissa. Soininvaara lupaa viihtuvänsä näissä tiloissa parhaiten. Niin varmasti minäkin.

Ongelma olin minä (ja pelkoni)

Noin vuosi sitten osallistuin työryhmään, jossa nuoret saivat brainstormaa juttuja, jotka liittyivät kirjastoihin. Siellä näytettiin kuvia Keskustakirjastosta. Minua hirvitti. Olin peloissani. Minä en nähnyt mitään muuta, kuin steriiliä, modernia, pelkistystä. Koin, että etätyötiloista puhuttiin niin, kuin ne olisivat kirjastojen päätarkoitus. Siitä illasta lähti matka alitajuntani kautta tähän postaussarjaan (tämä on postaus ¾). Kuten Muuttuva kirjasto 1. osa -postauksessa mainitsin, pelkäsin, etten tuntisi keskustakirjastoa omakseni. Tai oikeammin; pelkäsin, että minusta tuntuisi, etten olisi tervetullut sinne. Kuin olisin vieraalla maalla tunkeutujana kaiken sen digin keskellä. Pelkäsin ahdistavaa, oudon mallista arkkitehtuuria ja modernisaatiota. Pelkäsin, ettei siellä olisi paikkaa, jossa tuntisin olevani kotona.

Ko. illassa luvattiin kyllä, että Keskustakirjastossa on jokaiselle jotakin, mutta minä en kyennyt osoittamaan sormella: ”tuonne minä kuulun, tuossa on minun paikkani”, kun meille näytettiin vain kuvia leffateatterista, etätyötiloista, ala-alulasta sekä huono kuva kirjataivaan ikkunoista. Toivoin eräänlaista turvasatamaa, pientä palaa muinaisjäännettä, mutta näin vain elokuvateatterin. Jäin pelkoni vangiksi. Kaipasin aikaa, jolloin kirjasto tarkoitti täydellisessä harmoniassa nököttäviä nahkakantisia, kultaotsikoituja, upeita kirjoja. Kaipasin aikaa, jossa kuka tahansa pääsisi tällaiseen turvasatamaan. Aikaa, jota ei koskaan ollut. Unohdin, että jos mitään uudistuta ei olisi koskaan tullut, minulla ei vieläkään olisi varaa omistaa kirjoja, enkä osaisi varmaan edes lukea, saatika koskaan pitelisi käsissäni kirjaa. Jos mikään ei muutu, mikään ei muutu. Minulla on kotona kirjahylly täynnä kirjoja, vaikken ole miljonääri. Se oli 1600-luvulla tavalliselle ihmiselle utopiaa.

Voiko siellä olla minulle paikka?

”Jokaiselle jotakin” -oli minulle ennen tämän postaussarjan kirjoittamista hieman hankala aihe. Mistä minä tietäisin, että löydän juuri sille alueelle, jossa minä tiedän, miten tulee toimia?  Mitä jos eksyisin keskelle robotiikka-luokkaa, vaikka etsin lehtiä? Olisin väärässä paikassa? En toimisi, niin kuin olisi odotettua?

Pari vuotta sitten istuin Sellon kirjastossa pienen pöydän luona nojatuolissa, opiskelemassa, niin kuin lähes kaikki muutkin kirjaston kansoittaneet. Kaikkialla oli hiljaista, keskityttiin. Kaksi liikemiestä porhalsi sisään, istuivat viereisille nojatuoleille ja alkoivat pitää liikeneuvotteluja. Heidän puheäänensä häiritsivät keskittymistäni. Kuka istui väärässä paikassa? Minä? Liikemiehet? Keskustakirjasto on pahimmissa painajaisissani juuri tällainen paikka, jossa olen väärin, väärässä paikassa ja väärään aikaan, teen kaiken väärin ja minua katsellaan kulmat kurtussa. Parhaimmillaan, löydän sieltä uuden olohuoneen itselleni.

Tämän vuoden aikana, jona olen pohtinut tätä tekstiä, pelko ja raivo ovat muuttuneet innostukseksi ja odotukseksi. Olen ymmärtänyt, että keskustakirjastoon on tulossa myös minulle sopiva soppi. Ennen Soininvaaran haastattelua, olin prosessoinut asioita mielessäni, ja olin jo alkanut muuttua myötämielisemmäksi Keskustakirjastoa kohtaan. Soininvaaran innostus ja vakuuttelu siitä, että paperikirjoille on ihan varmasti tarpeeksi tilaa Keskustakirjastossa, avasi entisestään innostukseni verhoa. Vierailtuani Keskustakirjaston nettisivuilla olevassa medialle suunnatussa valokuvakansiossa, en enää tiennyt kuinka jaksaa odottaa jouluuhun 2018! Keskustakirjasto ei tulekaan muistuttamaan yhtä isoa sulattamoa tai hallia, jonne kaikki yritetään mahduttaa samaan muottiin, vaan siellä todellakin tulee olemaan jokaiselle jotakin! Ja kirjataivas todellakin tulee muistuttamaan taivasta: rauhallista kirjakeidasta.

Digi

Keskustakirjasto tulee olemaan koko kansan mahdollisuus harjoitella digimaailman taitoja samalla reissulla, kun käy silittämässä paperikirjoja ja unelmoimassa tarinoista. (Unohtamatta kirjojen lainaamista!)

Digi on nykyaikaa, josta suomalaiset haluavat ottaa käyttöönsä vimpaimet, mutta muuten sulkea siltä ovensa. Valitettavasti meillä pelätään tulevaisuutta, digiä ja maailmaa, johon meidän tulisi astua. Emme osaa täysin ymmärtää, emmekä hyödyntää koko potentiaalia. Se näkyy muun muassa siinä, että me luulemme että yritys on osa digiä, silloin kun se on facebookissa. Pelkäämme sitä, ja siksi digistä on tullut muotisana, mikä ei tarkoita kellekkään mitään. Siksi myöskään emme ehkä haluaisi, että kirjasto, josta on tulossa koko Suomen esimerkkikirjasto, astuisi digiaikaan. Heristämme nyrkkiä: "Mitä ihmettä robotiikalla voi olla tekemistä kirjaston kanssa? Miksi asiakkaita houkutellaan kirjojen ääreen äänistudion ja 3D-printterin avulla?"

Kyse ei ole siitä, että asiakkaita yritettäisiin jotenkin huiputtaa kirjaston ovien sisäpuolelle ja pakottaa rakastumaan digiin. "On se pentele kumma, jos et Digiin rakatu!" Ei, kyse on siitä, että meidän yhteiskuntamme, jossa pitäisi olla paljon teknologista osaamista, ei osaa hyödyntää ylpeytensä aihetta koko mittakaavassaan ja myös senkin takia suomalaisilla on oltava paikka, jossa pääsee ensikosketuksiin digin kanssa turvallisissa olosuhteissa. Mikä olisi parempi paikka mennä harjoittelemaan, kuin kirjasto? Kirjasto on paikka, jonne jokainen on tervetullut katsomatta asemaan, uskontoon, etniseen taustaan, ikään, ihonväriin, terveydentilaan, mielipiteeseen, taloudelliseen tilanteeseen jne. Sen tähden, kynnys on valmiiksi matala, miksi ei hyödynnettäisi sitä? Samalla kysyisin, jos tietäisit, että yliopisto avaisi mahdollisuuden kenelle tahansa mennä kokeilemaan robotiikkaa tai 3D-tulostusta, menisitkö? Jos 32-vuotiaana uskaltaisit kokeilla kantaako siipesi musa-alalla, menisitkö kokeilemaan levyttämistä nuorisotalolle? Poikkeuksia on, mutta uskon, että valtaosan vastaus on ”EN!”.

Vielä ei voida täysin päättää Keskustakirjastoon hankittavasta teknologiasta, sillä vielä ei tiedätä, mikä on 'IN' vuonna 2018. Siksi ei ole julkaistu listoja siitä, millaisia tietokoneita yms teknologiaa. Keskustakirjastosta löytää. Se tiedetään vasta vuoden 2018 aikana.

En kuitenkaan voi milloinkaan tarpeeksi alleviivata sitä tosiseikkaa, että digiin ei pidä hurahtaa vain hurahtamisen ilosta. Teknologia on välttämättömyys selviytymiselle, mutta aivan niin kuin tulikin, digi on erinomainen renki, mutta paha isäntä. Sen vuoksi olen iloinen, kun Anna-Maria Soininvaaran haastattelussa viesti on selvä: Keskustakirjasto haluaa vastata kysyntään, ei pakottaa mihinkään. JES! Minä toivon kirjojen ja digin välille harmoniaa. Toivon, että joku lapsi saa tunnustella kirjoja, löytää lemppari satunsa, kokeilla Keskustakirjastossa kaikkia mielenkiintoisia juttuja ja löytää omat lahjansa. Kokee sen ”Ahaa!” -elämyksen: ”Tässä mä oon hyvä! Tän takia mä synnyin!”

Keskustakirjaston tarkoitus on olla erilainen olohuone koko kansalle Helsingissä. Olit sitten Helsinkiläinen tai Rovaniemeltä pääkaupungissa lomaileva, sinä olet tervetullut Keskustakirjastoon. Minä olen valmis tanssimaan pelkoni päällä, sillä se oli väärässä. Tervetuloa Keskustakirjasto! Tule joulukuu 2018 jo!

-Tiina

Sarjan viimeisessä osassa käväisen Töölössä ja teen yhteenvedon menneistä postauksista. En lupaa vielä milloin, todennäköisesti hamassa tulevassa kirjamessujen jälkeisessä ajanlaskussa. ;)

Muuttuva kirjasto 2. osa

Rikhardinkadun kirjasto, pala rakkautta keskellä Stadii

Edit: Tästä ei nyt tullut erityisen kaunista postausta, koska kuvien ja tekstin taitto ei nyt funkkaa, mutta ajatus tärkein? Teksti pohjautuu hyvin vahvasti alusta loppuun haastatteluihin, jotka keväällä tein. Tässä pääasiassa analysoituna Rikhardinkadun johtaja Heli Roiskon vastauksia ja omia jatkopohdintoja. Kiitos haastiksesta! :)

Rikhardinkadun kirjasto (myöhemmin myös Riku) on yksi Suomen kirjastojen helmi rakennuksensa vuoksi. Kauniin, historiallisen rakennuksen juuret ulottuvat 1880-luvulle, minkä vuoksi Riku, Disneyn Belle ja unelmakirjasto kuuluvat samaan lauseeseen. Tunnelmalliseksi Helsingin ilmaiseksi olohuoneeksi kirjastoa voikin hyvällä syyllä kutsua. Riku sijaitsee mielestäni Helsingin ydinkeskustan vieressä, mutta ulkopuolella, sillä ydin, jossa ihmiset pörräävät, jotenkin rajautuu Espaan ja siksi Rikuun ei eksytä, vaan asiakkaat pääasiassa tietoisesti hakeutuvat sinne.

Voimakkaan taideprofiilinsa ansiosta Rikulla onkin oma vannoutunut asiakaskunta, ja kirjaston yhteydessä toimii myös taidelainaamo, josta voi lainata taidetta. How advanced and cool is that?!? Tämän lisäksi kirjastosta löytyy laaja lastenkirjapuoli, ja poikia ajatellen kirjaston lauta- ja konsolipelipuolta on laajennettu. Abit ja pääsykokelaat tulevat opiskelemaan rauhallisen ympäristön vuoksi, ja löytyypä asiakkaita myös ihan senioreihin asti. Riku haluaa tarjota tilan kaikille asiakkaille, iästä riippumatta. Kuten sanottu, Rikuun ei ajauduta, vaan sen asiakkaat hakeutuvat osoitteeseen Rikhardinkatu 3.

Minulle Rikhardinkadulla tunnelma on se juttu. En oikeastaan välttämättä enää mene Rikhardinkadulle kirjojenlainaamistarkoituksessa, vaan lähinnä tunnelmoimaan ja hengittämään kirjallisuutta. Usein toivon, että saisin yksinäni vaeltaa tutkimassa kirjahyllyjä unelmoida niistä kaikista kirjoista ja tietolähteistä, joita ympärilläni on. Siellä aika on pysähtynyt ja digitaalisaation syke on jätetty kuistille odottamaan, että rentoutunut asiakas haluaa takaisin kuplasta nykymaailmaan. Mutta onko kirjastolla varaa olla irrallaan muun maailman sykkeestä? Pitääkö kirjastossakin kokea informaatio- ja digiähky vai vain nauttia ajasta, jolloin digi ei tullut ovista ja ikkunoista? Onko tällainen ajattelutapa viimeinen henkäys kirjaston kohtalolle? Miten kirjasto voi täyttää lainkirjaimensa, jos se ei ole suunnanäyttäjä?

Jämähtänyt pysähtyneisyys?

Haastattelin Rikhardikadun kirjaston johtajaa Heli Roiskoa aiheesta ja hän myöntää, että Rikhardinkadun kirjasto voisi olla aktiivisempi somessa, niin kuin Kallion kirjasto, joka on myöskin sijoitettuna kauniiseen historialliseen rakennukseen. Rikulla on aloitettu miettimään, kuinka elää tasapainossa historiallisen rakennuksen ja digin kanssa. Rikulla tiedostetaan, että mikäli kirjasto haluaa pysyä ajassa, sillä on oltava muutakin tarjottavaa kuin kaupungin tarjoamat e-aineistot. Rikussa halutaan tarjota kiinnostavia palveluita asiakkaille. Tarkoituksena ei tietenkään ole jämähtää 1880-luvulle, mutta historiallisen rakennuksen kanssa on myöskin löydettävä tasapaino. Olisi suorastaan häväistys peittää tuo kaunis rakennus modernin teknologian alle: ”kyllä se 1880-luku on täällä jossain noiden robottien ja 100-tuuman kosketusnäyttöjen takana. Ehkä?” Aivoriihi jatkunee vielä, jottei tähän jouduta.

Mutta tarvitseeko Helsinki toisen Kallion kirjaston? Kallion ja Rikun eroavaisuudet ovat sijainti (lähellä/kaukana kouluja), taustaäänen määrä, yläasteelaisten määrä ja kirjaston aktiviisuus sosiaalisessa mediassa. Kallio on oman kaupunginosansa keskellä, jossa on koulujen vuoksi paljon nuoria liikkeellä, ja nuoret löytävät sinne helpommin. Riku puolestaan tavoittaa pääsykokeisiin tai kirjoituksiin opiskelevat, rauhallista paikkaa hakevat nuoret. Hengailemaan mennään kamppiin tai sinne, missä on lisää virikkeitä. Kaikki on kiinni sijainnista.

Roisko muistuttaa, että diginatiiveille Riku voi olla myöskin rauhoittumisen paikka, eräänlainen keidas, jossa on tilaa ajatuksille ja olemiselle, unohtamatta sisältöjä ja pieniä kulttuuritapahtumia keskellä Helsinkiä. Niin.. Miksi digiaika mielletään niin usein aktiiviseksi, reaktiiviseksi, impulsiiviseksi ja sykkiväksi aikakaudeksi? Eivätkö juuri nyt ole vallalla mindfulness ja värittäminen? Konmari-uskontomainen järjestely ja kaaoksesta luopuminen? Ehkä pysähtyneisyys ei auttamattomasti tarkoittaisikaan ei-digiä ja jälkeenjäänyttä?

Taloudelliset paineet ja nykyajan vaatimukset

Riku tiedostaa julkisen taloudellisen tilanteen, ja osallistuu säästöihin tehostamalla toimintaansa. Näin varmistutaan siltä, ettei säästöjen vuoksi mikään ole pois heidän ydinosaamisestaan ja -toiminnastaan. Harkittuja juttuja voidaan ottaa lainausvalikoimaan, kuten ompelukone, joilla voidaan tukea ihmisten arkea, ekologisuutta ja itsensä kehittämistä. Myös näillä harkituilla hankinnoilla voidaan rakentaa kansalaistaitoja ja siten täytetään lainkirjainta. Eri ihmisillä on erilaisia tarpeita eri elämänsä vaiheissa, joihin myös perinteinen kirjasto voi olla vastaamassa. Haaste tuleekin siinä, miten tunnistaa nämä tarpeet, mikäli asiakkaat eivät viesti.

Roisko muistuttaa, että kirjasto voi edelleen koota yhteen sirpaloitunutta tietoa ja tarjota sitä asiakkailleen. Perinteinen kirjasto tarjoaa yhteisöllisyyttä ja yhteisöä, mikä koskettaa monia. Sen lisäksi kirjasto on useimmiten ainoa paikka, jossa voi tehdä juttuja ilman, että ostaa mitään. Kirjastossa voi olla ilmaiseksi samalla paikalla vaikka 8h opiskelemassa, pelaamassa lautapeliä tms. ilman, että katsotaan pahalla. Kuinka usein sitä yrittää samaa vaikka paikallisessa kahvilassa tai kauppakeskuksessa? ;)

Yhdessä?

Voiko Riku selviytyä uuden modernin Keskustakirjaston rinnalla vai kuihtuuko se hiljalleen pois? Sen verran lainaan Soininvaaran haastattelusta, että kerron tämän: Ennusteiden mukaan taideprofiilista on niin paljon hyötyä, että voidaan olettaa, ettei Rikulle tarvitse alkaa vielä keksiä kirjallisuuden defibliraattoria, eikä sen kiinteistölle tarvitse alkaa etsimään ostajaa. Oletus ennusteiden jälkeen on, että Riku ja Keskustakirjasto voivat elää loistavasti rinnakkain. Rikulla on valttikorttinaan vakiintunut asiakaskunta, sekä hiljainen, tunnelmallinen tila ja paikka useiden helsinkiläisten sydämessä. Näiden päälle ei tietenkään jäädä makaamaan, mutta Riku tiedostaa myös, ettei se voi, eikä aio lähteä kilpailemaan keskustakirjaston tapahtumien kanssa. Valttikortteina lähinnä onkin tunnelma, yksilöllinen palvelu ja taideprofiili. Näin onkin parasta. Kävelyetäisyyden päässä toisistaan Helsingin sydämessä tulee sijaitsemaan kirjasto perinteikkäämmälle asikakaskunnalle, kuin myös modernsaation puolesta puhujille.

Pitääkö jokaisen kirjaston olla toisistaan kopio? Pitääkö jokaisen kirjaston tarjota jokaiselle jotakin, vai saako jokainen kirjasto olla vähän erilainen? Jospa vuoden 2018 jälkeen Helsingin keskustasta löytyy moderni tulevaisuuden kirjasto (Keskustakirjasto) ja rauhoittumisen keidas (Rikhardinkadun kirjasto), jotka eivät ryöstä toisensa asiakkaita, vaan tukevat toisiaan.

Seuraavassa osassa pohdin modernia, rakenteilla olevaa Keskustakirjastoa. :)

-Tiina

Maailman pienimmät kirjamessut Hämeenlinnassa

Edit 1: teksti julkaistu silmät sirrittäen, ja näemmä myös yksi hyvin oleellinen kappale jäi pois. Nyt korjattu!

Edit 2.0: kun kerran lähtee ryssimisen tielle, nii tehdään se sitten kunnolla... ;)

Jokin aika sitten törmäsin somessa Maailman pienimpiin kirjamessuihin, ja sydämeni liikahti. Minusta oli samanaikaisesti niin symppistä ja liikkistä, että kolme kirjailijaa Hämeenlinnasta päättää järjestää Maailman pienimmät kirjamessut, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa, kuin merkitä tapahtuma kalenteriin ja julistaa miehelleni, että "Perjantaina 26.8 auto on sitten mun. Minä ajan Hämeenlinnaan Maailman pienimpiin kirjamessuihin". Ilmeisesti mieheni

a) On tässä vaiheessa  avioliittoamme ymmärtänyt, miten tärkeitä kirjat ovat minulle
b) Koki tapahtuman nimen myöskin niin symppiksen liikkikseksi, ettei voinut kuin myöntyä
c) Ymmärsi saavansa tehdä lopputyötään täysin keskeyttämättä pitkälle iltaan
d) kaikki edellä mainitut

Lupa saada auto käyttöön heltyi kuitenkin nopeasti.

Tunnustan. En ole kovin usein vieraillut Hämeenlinnassa ja niinpä en oikeastaan edes tiennyt verkatehtaastakaan mitään. Luulin olevani hyvissä ajoin ja saavani parkkipaikan helposti, sillä olin paikalla 50 min etukäteen. Vähänpä minä tiesin, sillä verkatehtaan edessä oleva piskuinen parkki oli aivan tupaten täynnä. Tanssittuani hetken pari balettia iäkkäällä farkkufocuksellani, onnistuin valloittamaan parkkipaikan.  Sydämessäni tanssin voitontanssin, I did it!

Facebook eventistä löytynyt ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta:

Ohjelma

19:00 Messujen alkusanat

19:10 Tuomas Kyrö ja JP Koskinen haastattelevat Tapani Baggea

19:40 Tauko, kirjanmyyntipiste auki

19:50 Tuomas Kyrö ja Tapani Bagge haastattelevat JP Koskista

20:20 Tauko, kirjanmyyntipiste auki

20:30 JP Koskinen ja Tapani Bagge haastattelevat Tuomas Kyröä

21:00 Messujen loppusanat, kirjapalkintojen arvonta

Messut pidettiin verkatehtaan viihtyisässä kahvilassa, josta sai tilata itselleen virvokkeita pitkin iltaa. Viereeni istuutui varsin mukava rouva, jonka kanssa oli mukava rupatella lukemisesta. Voin sanoa, että kirjat yhdistävät ja saavat  omaa tilaa vaativat suomalaisetkin löytämään tien toistensa luo tällaisissakin tilanteissa.

Ilta oli mukavan rento, josta kertoo se, ettei alkusanoissa mennyt paria-kolmea minuuttia kauempaa, tauot eivät ehkä ihan pysyneet 10 minuutissa, arpalipukevihkonen hävisi teille tietämättömille, ja yleisö sai ulvoa naurusta kerta toisensa jälkeen, kun piinapenkissä olijat itse tai piinaajat päästivät luovan aivopuoliskonsa vauhtiin. Yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä, mutta kuten kulttuuriin kuuluu, ensimmäisessä sessiossa kukaan ei uskalla kysyä. Seuraavassa sessiossa tupsahtaa pari ja viimeisessä muutama. Sen sijaan omat kengänkärjet kiinnostavat. Minusta tuntui kuitenkin, että kaikki viihtyivät, niin yleisö, kuin parrasvaloissakin olijat. Kuulin messujen jälkeen paljon vierailijoiden kiittelevän järjestäjiä.

Edit 1: Sen lisäksi, että nämä piskuiset messut olivat hyvin rennot ja mukavat, minusta oli huikeaa kuulla myös kirjailijoiden kertovan oman uransa alkuajoista. Erityisesen mielenkiintoista oli kuulla Baggen kertomana Finnwestin ja Cottonin ajoista, joista  Baggen kirjoittamisen perusta luotiin. Cottonin ja Finnwestin peruja ovat, että päivällä kirjoitetaan työpäivän verran ja illalla tutkitaan. En ollut osanut ajatella, että tämä tyyli olisi ns. "sallittua", kun useimmiten kuulee kirjaijoiden vannovan "ensin taustatyö, sitten kirjoittaminen"-marssijärjestyksen nimiin. Miten virkistävää!

Edit 2.0: Kröhöm! Mulla mennee nyt puurot ja vellit sekaisin.  Kannan vastuuni, mutten halua kajota ylempään kappaleeseen, syystä että elämä on laiffia ja tosielämässä virheitä ei voi pyyhiä pois, niin kuin 8-luokalla matikankokeessa. Sen sijaan jälkihuomautuksille on aina tilaa. ;) Sain ystävällisen korjauksen asianosaiselta. Bagge tarkoitti, että illalla tutkitaan myöhempiä juttuja varten. Lämmin kiitos oikaisusta! :) *Lightball!* Nyt nimittäin loksahti paikalleen se, mitä tarkoitit oikeasti sillä tehokkaalla ajankäytöllä.  Voisin yrittää hyödyntää tätä hehkulamppua omalla tavallani blogini parissa työskennellessäni. :)

Pienten messujen etuna on se, että kun pönötys loistaa poissaolollaan, tulee kirjallisuusmaailman tähdistäkin ihmisiä lukijoilleen. Tai ainakin melkein. Itse olen huomannut, että viime vuosina kun olen tavannut kirjailijan, aivosähkökäyräni vetää viivaa. Helsingin messuilla olen soperrellut signeeraustilaisuudessa yhdelle jos toiselle, ja hädin tuskin saanut sanaa suustani. Mutta kyllä totaalinen pohjanoteeraus oli Hämeenlinnassa Maailman pienimmillä kirjamessuilla, kun yritin kovasti kysyä Koskiselta mieltäni askarruttanutta asiaa hänen uutuuskirjastaan. Vaikka olin miettinyt, mitä haluan kysyä, huonosti nukuttu yö ja pakon vuoksi tavallista aikaisempi aamu yhdistettynä pienen kirjabloggaajan jännitykseen tavatessa suuren, useamman kirjan julkaisseen kirjailijan, peli oli jo menetetty. :D Mutta sain vastauksen kysymykseeni, sehän on tärkeintä. Jännä miten sitä löytääkään itsestään uusia piirteitä. Olen tottunut keskustelemaan sujuvasti useiden ihmisten kanssa, joita kunnioitan ja pidän esikuvinani, mutta kirjailijat saavat minut halvaantumaan totaallisesti. En olisi pari vuotta sitten uskonut, jos minulle olisi tämä sanottu. Lisäksi tapasin tämänhetkisen suurimman esikuvani, kustannustoimittaja Anna-Riikka Carlsonin! JEI! Ajoin kotiin onnesta soikeana ja typerä virne naamallani. My life is now complete!

Alle olen yrittänyt koota minua puhuttelivimmat ja mieleenpainuneimmat jutut (lähes) niin kuin ne sanottiin. Enjoy!


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Bagge:
"Historiallisissa dekkareissa on se, et jos yksityiskohdat on kohdillaan, niin muun voi valehdella sitten." ***Mind Blow***

Kyrö: "Mitä mieltä oot kollegojen mielipiteestä, että kirjoittaminen on maailman raskain ammatti, noin niinkuin verrattuna romanialaiseen kaivostyöläiseen?"
Bagge: "Nii.. en osaa sanoa.. Ei kai se sen rankempaa ole?" ****Yleisö ulvoo naurusta****

Kun Baggelta kysytään, miksi hän muutti Hämeenlinnaan, vastaukseksi tulee ensin jotain halvemmista asunnoista, sen jälkeen lisäys:
"Kun katsoo historiaa, yleensä suurmiehet on syntyneet Hämeenlinnassa ja sitten muuttaneet pois, kun ei täällä oo ollu sitä jotain. Mä oon tehny just päinvastoin!" **Virnistys**

Koskinen:
Piinaajat nostavat esiin, että Koskinen on tehnyt myös muita töitä kirjoittamisen ohella. Tähän väliin Koskinen pääsee veistelemäään:
"Mä oli siellä kaivoksessa, jossa te ette olleet!" **Nauran**

"Jokainen itseään kunnioittava kääntää 1100-luvun kronikoita itselleen!" **Yleisö hirnuu**

Kyrö:

Kyrö kertoo, että hän kirjoitti kirjan per vuosi, mutta niitä julkaistiin vaan parin vuoden välein, koska: "Ei me nyt julkaista tätä sun ensimmäistä kirjaa uudestaan huonompana."

"Kirjoitettin Domen kaa puoliksi elokuvan kässäri (Mielensäpahoittaja). Mä lähetin viimeisen korjatun version Domelle, ni se vastaa et 'Tota, meillä oli eilen viimeinen kuvauspäivä. Karonkka olis huomenna!' Heh." *****Yleisö repeää****

"Nuorempana urpona tässäkin, niin vanhemmat kirjailijat on tehnyt omat virheensä. Minä oon saannu välttyä niiltä virheiltä. Minä teen omat virheeni, jotta seuraavat välttyy niiltä. Jos toivottavasti vielä seuraavia tulee." ****Kahvilan ylle laskeutuu syvä, totinen hiljaisuus, kun kuulijat ymmärtävät sanojen painon. Päätetään suomalaiseen tapaan siirtyä tauolle.****

Kyrö, pelko pois! Mikäli kustantamot vaan vielä haluavat jatkaa toimintaansa, niin voin vakuuttaa, että aina löytyy kirjailijoiksi haluavia. Ihan hyviäkin sellaisia. Mutta kiitos kauniista ja merkityksellisistä sanoista. Ne koskettivat.

-Tiina