HUOM!


Blogi muuttanut: www.tiinapasanen.fi


sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kotona Istanbulissa ja Arvonta

Lukuviikon viimeisen päivän kunniaksi päätin kehitellä pienen arvonnan.

Teos: Kotona Istanbulissa - Tositarinoita Turkista
Kirjailija: Reeta Paakkinen
Kustantaja: Otava / Seven
Kenelle: Uteliaalle ja tiedonjanoiselle itselle vieraasta kulttuurista kiinnostuneelle lukijalle, jolle ennakkoluulojen kumoaminen ei tuota henkilökohtaista kriisiä.


Päätin arpoa Lukuviikko-aiheisessa postauksessani mainitsemani Reeta Paakkisen Kotona Istanbulissa -kirjan. Se on muistelmatyylinen teos suomalaiselta toimittajalta, joka kertoo elämästä Turkissa sekä muutamista muista herkullisista sivuseikoista, jotka itseasiassa ovatkin hyvin keskeisessä asemassa koko turkkilaisen kulttuurin ja yhteiskunnan ymmärryksessä. Arvostan erityisesti omakohtaisten kokemusten, kulttuurishokkien, opintojen, historian ja työnmukana tuomien huomioiden vaihtelevuutta sekä rehellistä otetta.

Matkakuumettahan pukkaa päälle, kun pelkästään vain muisteleekin lukukokemusta. Olen lukenut kirjan jo aikaa sitten, mutta Paakkisella on niin herkullinen tapa kirjoittaa, että erilaiset yksityiskohdat tulvivat mieleeni kirkkaasti vieläkin. Paakkinen haastaa katsomaan Turkkia pintaa syvemmälle, minkä vuoksi ennakkoasenteista on pakko luopua heti kättelyssä. Uutta informaatiota alkaa tulvimaan ja Kyproksen kriisiikin pureudutaan mielenkiintoisesti. Alanyan rantalomaturistirysä-kohteet eivät ole Turkki, ne ovat vain osa koko palettia, mikä täytyy ymmärtää.

Arvostan suomalaisten toimittajien kirjoittamia teoksia, sillä ne avartavat itselleni vieraan kulttuurin maailmaa ja vertailevat eroavaisuuksia juurikin Suomen ja kohdemaan tapakulttuurin välillä. Tietenkin myös muunmaalaisten toimittajien kirjat ovat mielenkiintoisia, mutta niissä joutuu peilaamaan länsimaalaista ajattelua yleensä kohdemaahan nähden, jolloin kirjaan muodostuu erilainen side. Paakkinen ei tuottanut minulle pettymystä, päin vastoin kohotti muiden vastavanlaisten teosten odotuksien rimaa korkeammalle. Plussaa tulee myös kirjan lopussa olevasta "Kirjallisuutta" -osiosta. :)

Tämä henkeäsalpaava kulttuurikertomus sukeltaa suoraan siihen, mitä luulemme Turkkilaisuuden olevan ja mitä se todellisuudessa oikeasti on. Sivut kääntyvät kuin itsestään ja aika vierähtää kuin siivillä. Lukija voi todellakin kysyä itseltään: "Luulenko todella tietäväni turkkilaisista tai turkkilaisuudesta jotakin, vain pelkästään mediaa seuraamalla, tai Turkissa all-inclusive -retkien ansiosta?" Well, guess again!

Takakannessa mainittu arjen eroaminen uutisotsikoista jossa Paakkinen kertoo oman ensikostekuksensa: "suomalaistytön hame oli liian pitkä, se piti ensitilassa vaihtaa lyhyempään" ja Maailman kuvalehden kommentti: "[Paakkinen] uskaltaa kertoa havainnoistaan ilman kyynisyyttä tai turhaa kriittisyyttä" antavat viitteitä siitä, että Turkki on paljon enemmän, kuin mitä media meille välittää.



Osallistu Reeta Paakkisen Kotona Istanbulissa -Tositarinoita Turkista -kirjan arvontaan alla olevalla sovelluksella.

Onnea Arvontaan! :)

a Rafflecopter giveaway


Arvonta-ohjeet:
1) Valitse osallistutko Facebook-tililläsi vai sähköpostillasi.

1a) Jos valitset osallistua Facebook-tililläsi kirjaudu sisään ja paina OK
1b) Jos valitset sähköposti-osoitteellasi osallistumisen, paina "Use Your Email"
Ensimmäiseen kenttään "What´s your name?" täytä nimesi,
Toiseen kenttään: "What´s your email Address" täytä sähköpostiosoitteesi
Paina "Log In"-kuvaketta oikeassa alakulmassa

2) Klikkaa Osallistun arvontaan
-> Halutessasi lue säännöt klikkaamalla "terms and conditions"
-> Klikkaa "ENTER" oikeassa alakulmassa
Huom, ohjelma ei valitettavasti anna erillistä ilmoitusta, mutta olet rekisteröity arvontaan siitä huolimatta.

Osallistumisaika päättyy vappuaattona 30.4.2016 klo 23.59 ja arvonta suoritetaan vappuna 1.5.2016 jolloin voittajan nimi julkaistaan blogissani ja voittajaan ollaan yhteydessä.


-Pikku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti