Eliitti

Teos: Eliitti

Kirjailija: Kiera Cass
Kustantaja: Pen & Paper
Kenelle: (Valinnasta pitäneelle) 12-14 -vuotiaalle nuorelle, jolle unelmienpoikamies ja kolmiodraama yhdistettynä tuhkimon tanssiaisiin ja pukuloistoon kolahtaa.

Arvostelukappale, lämmin kiitos kustantajalle <3

Eliitti on toinen osa Valinnalle, ja sarjaan kuuluukin yhtensä viisi kirjaa ja muutama novelli (kurkkaa Valinnan postaus täältä). Tämä maailmalla nuoret viehättänyt sarja saa jatko-osan nyt myös suomeksi. Mainittakoon, että sarja on myyty lähes 40 maahan ja siitä on suunnitteilla elokuva, sillä oikeudet on myyty Warner Bothersille. Vaikka fantasia onkin nuorista viihdyttävää, se ei ole ihan jokaisen juttu ja siksi tämä dystooppinen prinsessamekko-unelma onkin hyvä vaihtoehto sellaiselle, jolle fantasia ei kolahda. On tärkeää, että vaihtoehtoja löytyy  myös Young Adult-genrestä.

Olen miettinyt paljon miten käsittelisin Eliittiä, sillä minulla alkoi eräänlainen aavistus risteillä mielessäni jo Valinnan kohdalla. Sen vuoksi otin kirjaan etäisyyttä ennen tämän kirjoittamista, koska halusin olla varma siitä, mitä sanon. Nimittäin Eliitti on hieno ja kaunis kirja, sen ainoa vika on, että se on perinteisempi nuoren tytön sankaritartarina, jossa päähenkilö on kaikella tavalla erityinen muihin verrattuna. Me suomalaiset olemme ehkä vähän enemmän tosikompia, kuin jenkkilässä, jossa idealistinen sankaritar on kaikilla tavoin erityinen, mutta hän kieltäytyy uskomasta sitä itse.  Googlasin aihetta, ja minua suretti, kun huomasin, että aavistukseni oli osunut oikeaan. Haluaisin siis painottaa, että Eliitin tarkoitus ei ole hurmata päälle kaksikymppistä kirjabloggaria tai lähes kolmekymppistä, kuten minä itse. Eliitin tehtävä on saada teini-iän kynnyksellä olevat tytöt unelmoimaan tanssiaisista ja pitämään heidät jännityksessä, ylipäätänsä lukemaan ja rakastamaan tarinoita vielä senkin jälkeen, kun Nalle Puh tuntuu liian kesyltä ja tarinoiden taika uhkaa jäädän taka-alalle.

Eliittiä on kritisoitu siitä, että America vie huomion soutamisella ja ennen kaikkea huopaamisella Maxonin ja Aspenin väliä - samalla kun muut hahmot jäävät vähän pliisuiksi. Nämä huomiot ovat aivan totta, mutta veikkaisin, että ne ovat erityisen harkittuja päätöksiä, mikäli nyt yhtään jenkkiläistä mindsettiä ymmärrän. Eliitti on selkeästi jatko-osa ja se ei ehkä ole yhtä tapahtumarikas kuin edeltäjänsä, mutta näen sen olevan tärkeä osa kokonaisuutta.

 Tässä osassa Maxonista kuoriutuu pala kerrallaan täydellisyyden alta roolinsa omaksunut epätäydellinen ja alistunut poika, America pohtii ystävyyttä ja lojaaliutta samalla, kun lukijalle teroitetaan, ettei prinsessana olo ja myöhemmin kruunu, ole vain pelkkää pukuloistoa, se on elämäntapa, jota America ei vielä osaa johtuen erinäisistä tempaisuistaan. American tempaisut tekevät hänestä sankarittaren lukijan silmissä, kun kukaan muu ei uskalla ottaa härkää sarvista. Tällä halutaan opettaa lukijoille, että rohkeus on hyve, johon harva uskaltaa, mutta jota kaikki muut kunnioittavat.

Valinta-kirjasarjalle on myös oma värityskirja. Mä haluun!

USA:ssa lukeminen otetaan hieman eri tavalla kuin täällä Suomessa, ja siitä olikin hieno teksti Imagen blogissa. Olen käynyt peruskouluni Suomessa englanninkielikylpyluokalla ja meillä opetettiin mukaillen Brittien ja USA:n tapoja ja tunnistin opettajiemme rohkaisun tästä tekstistä. Valinta ja Eliitti sopisivat tällaiseen käsittelyyn hyvin, helppolukuisuuden ja erilaisten opetuksellisten vivahteiden vuoksi.

Tällä yritän sanoa, että Eliitti on kirjoitettu ihan erilaiseen kulttuuriin kuin täällä Suomessa on totuttu. Me etsimme virheet ja teilaamme mielellämme, mutta emme ehkä pysähdy ja opeta lapsiamme keskustelemaan kirjasta ja löytämään kaikesta jotakin hyvää. Helposti laitamme lapset kirjoittamaan "tykkäsitkö vai et, ja miksi", mutta ei katsomaan kirjoja kasvutarinana. Minun opettajiemme tyyli opettaa kirjallisuutta toi minulle sen, että jokaisessa kirjassa oli jotain hyviä kuvakulmia, mikäli asenne ei ole teilaava alusta lähtien.

Kuten sanottu, Eliitti on pedagogisesti kaunis teos, vaikkakin 27-vuotiaana oli toisinaan puuduttavaa lukea American jahkailusta. Mutta minä olenkin Americaa 10 -vuotta vanhempi, eri elämäntilanteessa ja olen unohtanut tuon stressaavan "entäs jos mun elämä menee pilalle valitsemalla nyt väärin!?!" -jahkailuvaiheen. 12-14 -vuotiaalle Eliitti saattaa olla opetus siitä, että on ok, jos ei heti tiedä mitä haluaa.

Eliitti sopii erittäin hyvin sellaisellekin nuorelle, joka ei ole ns lukutoukka, sillä lauseet ovat suhteellisen lyhyitä ja suomennos on hyvää. (Vertasin netistä löytämääni englanninkielistä näytettä suomennokseen.) Mikäli olisin äiti ja aihe olisi lapseni tyylinen, yrittäisin tällä saada lapseni lukemaan.

Olen päättänyt lukea jokaisen sarjassa ilmestyvän osan ja jäänkin odottelemaan, mitä kolmonen tuo tullessaan. Ainoasta olikin pieni lukumaistiainen Eliitin loputtua viimeisillä sivuilla ja olisi tehnyt mieli jatkaa. Kiitos kustantajalle teaseristä. <3

-Tiina

Ps. Tästä hyvä lahjaidea pukinkonttiin nuoremmalle lukutoukalle: Valinta ja Eliitti, ei varmasti tule tylsää nuorelle. <3

Synttäriarvonnan voittaja

Blogin synttäriviikko vierähti ja ilahduttavan moni osallistui kirja-arvontaan. :)

Palkintona tosiaan arvottiin Jo Bakerin Longbournin talossa -pokkari, joka on tietysti ihana Jane Austenin Ylpeyden ja Ennakkoluulon tapahtumiin sijoittuva "kolikon toinen puoli"-tarina. 

Kirjoitin kaikkien osallistujien nimet ylös paperille (niiden, jotka olivat täyttäneet yhteystietonsa Rafflecopter-kenttään ja niiden, jotka olivat kommentoineet lempigenrensä blogipostaukseen). Mieheni nosti voittajan lappusen kesähatustani ja uskompa, että voittaja Rosa tulee pitämään kirjasta. :)  Ainakin hän kommentissaan oli maininnut pitävänsä "rakkausdraamahömpästä". ;) Sitäkin Bakerin teoksesta löytyy. ;)

Paljon onnea voittajalle, kiitokset kaikille osallistujille sekä onnittelijoille. :) Toivottavasti seuraava vuosi toisi tullessaan vähintäänkin yhtä hyviä kirjoja eteeni, kuin tänä vuonna. :) Muutamaa jatko-osaa odottelen: ainakin Igguldenia (Otava) ja Cassia (Pen&Paper). Lisäksi toivon, että Bazar suomentaisi pokkariksi loput Gregoryn kirjat myös, mutta jos ei, minun varmaan tarvitsee kääntyä enkkuversioihin. Ainiin! Odotan myöskin malttamattomana jatkoa Eve Hietamiehen kirjoittamalle Antti Pasasen tarinalle. Tosin sen aikatauluista minulla ei ole mitään tietoa vielä. Ainoastaan toivon, että eräs Hesarin haastattelun vihjaus toteutuisi lähivuosina! ;)

-Tiina

Valinta

Teos: Valinta

Kirjailija: Kiera Cass

Kustantaja: Pen & Paper

Kenelle: Yläaste-lukioikäiselle, joka kaipaa vaihtelua vamppyyrikirjoista

Arvosanani: 8 (johtuu ihan selkeästi iästäni)

Sain kirjan arvistelukappaleena kustantajalta. Sydämellinen kiitos. <3

Olen kirjoissa siirtynyt ns "oikeaan ja raskaaseen proosaan", mutta kurkistus Young Adult (Nuoret Aikuiset) kategoriaan oli ihanan virkistävää. Ensinnäkin siellä ei kirota, toisekseen kaikki on suhteellisen kevyttä (myös jännittävät multihuipentumat ovat melko easyjä, eli sydän ei hyppää jännityksen vuoksi rinnasta) ja kolmanneksi kerronta on suoraviivaista, eikä se yritä olla mitään erityistä taiteellisuuden tajunnan tuolla puolen tai turhia kikkailuja. Pidän näitä kaikkia ominaisuuksia siis hyvänä. Liian raskaiden (ja kesken jääneiden) kirjojen jälkeen on oikeasti mukavaa nauttia vain lukemisesta.

Mua harmitti, ettei tätä ollut mun nuoruudessa. Olisin varmasti tykännyt. Muistan vieläkin, miten koin itseni väliinputoajaksi kun heppakirjat alkoivat jäädä taakse, mutta ns. aikuisten proosa ei vielä tuntunut omalta. Tämä olisi ollut minulle omint silloin. Minusta me suomalaiset olemme aika vaativia lukijoita, jotka nautimme raskaista teoksista ja kirjailija ei saa päästää lukijaansa helpolla. Eli aika paljon päinvastaisia, kuin mitä jenkkiläisellä lukijakunta on. JA vaikka jenkkiläinen YA ei välttämättä tuo hirveästi ylimääräistä jännitystä elämään, luin Kiera Cassin Valinnan yhdeltä istumalta. Kirjaimellisesti.. En noussut en hakemaan vettä, vaikka janotti, vaan yön pimeinä tunteina luin kirjan nonstoppina loppuun, kirja ei päästänyt irti. 

Tämä sarja on erittäin tervetullut tuulahdus keveyttä, nuoruutta, viattomuutta ja prinsessakermakakkumaista pikku kapinointia. Kyllä, meidän sankarittaremme on 17-vuotias kuvankaunis sisupussi. Tämän prinsessaunelman päähenkilönä nähdään ihan tavallinen tyttö, joka päätyy vasten tahtoen kilpailemaan 34:n muun kuvankauniin tytön kanssa Prinssi Maxonin sydämestä.

Valinnan päähenkilö America Singer on kertojaäänenä ja suorastaan rakastin Cassin tapaa kirjoittaa American puheen jälkeen lainausmerkkien ulkopuolelle American täydentävät ajatukset. Pieni punapäämme on pippurinen tyttö, joka toisinaan tajuaa pitää ajatuksensa omina tietoinaan, onneksi.

Tarinamme sijoittuu tulevaisuuteen, jossa USA:ta ei enää ole. Kiina ja Venäjä ovat valloittaneet USA:n, mutta sittemmin itsenäistyttyä, perustettiin Illéa, ilmeisesti 35 osavaltiontapaista käsittävä alueen kuningaskunta. Yhteiskuntaan tuo särmää se, että kahdeksanportaisen kastijärjestelmän lisäksi valtiolla on holhoavia lakeja, kuten siveyslaki ja pimeällä ulkonaliikkumiskielto. Jokainen kruununperillinen (prinssi) naitetaan jollekin Illéan omista tytöistä, ja niinpä Prinssi Maxon etsii nyt morsianta unelmien poikamiestyyppisen kilpailun muodossa, ja pahaksi onnekseen myös America tulee valituksi kisaan, ehkä valtakunnan ainoana tyttönä, joka ei halua kisaan.

Cass on onnistunut tuomaan yläasteen jännitteet hyvin elävästi. It was high school all over again! Se nuoruuden palo ja into, kun luulee tuntevansa itsensä, mutta seuraavassa hetkessä ei tiedä yhtään mitään ja sitten kriiseillään, koska nyt heti on pakko tietää kaikki seuraavan 20 vuoden tunteet, ajatukset ja tapahtumat. UUH! Elin nuoruuteni kriiseilyn tulevaisuudestani uudestaan.

Sarjaan tuo alle kaksikymppisille ominaista dramaatiikkaa kunnon kolmiodraama. Molemmat miehet ovat Americasta ihania, mutta valitettavasti kahdessa on yksi liikaa, ja lukija kyllä tietää kumpi on ylimääräinen (vai tietääkö?). Aspen oli ensin ja näin ollen oikea rakkauden kohde, mutta Prinssi Maxon on rakkaudessaan vahvempi, kunniallisempi ja vilpittömämpi. Kuintekni rakkaus Aspeniin on vahva, mutta Maxon vaikuttaa hetki hetkeltä yhä ihanammalta. What to do?

Ollessani 13-16-vuotias, olisin varmasti pitänyt Valintaa tajunnanräjäyttävänä kokemuksena, sillä näin Americassa samaa ehdottomuutta kuin itsessäni silloin, ja kuka teini-ikäinen tyttömäinen tyttö nyt ei pitäisi Prinssille Prinsessa  -sadusta? Cass on rakentanut American päättäväiseksi, älykkääksi (toisinaan ehkä jopa vähän liiankin, America nimittäin päätyy myös vähän ohjaamaan Prinssi Maxonin ajatuksia maan johtamisen suhteen, ottaen huomioon heidän ikänsä), mutta onneksi myös virheitäkin tekeväksi (liian täydelinen ei ole aito), hyväntahtoiseksi ja ystävälliseksi nuoreksi naiseksi, johon on yhdistetty tyhmänrohkeaa ja aitoa ihailtavaa rohkeutta.

Hienosta suorituksesta huolimatta, Cass ei mielestäni kuitenkaan onnistunut tuomaan kuvan kauniille Americalle mairittelevaa ominaisuutta, kun tämä kieltää kaikia kutsumasta itseään kauniiksi. Sen sijaan, että tällä olisi saanut tyylipisteitä nöyryydestä, joudun valitsemaan joko huonon itsetunnon tai hienoisen ylpeyden välillä. Ylpeydellä tarkoitan sitä, että America on selvästi päättänyt ettei ole kaunis ja tavallaan ylpeä siitä, että on tavis. Toisaalta, ehkä America on niin epävarma itsestään, että itsepuolustukseksi onkin niin ulospäinsuuntautunut ja rohkea. (Tälllainen syväanalyysi Americasta vaatii myös jatko-osien luvun, jotta voi päästä selvyyteen, onko Cassille tapahtunut huolittelematon kömmähdys vai onko se tarkoituksella kirjoitettua.) Lisäksi minua vähän häiritsi Aspenissa ja Prinssi Maxonissa se, että tietyissä kohdissa tuntui siltä, kuin he olisivat olleet kaksikymppisen kropassa kolmekymppisen kyspsyydellä. Ja Prinssi Maxson antaa Americalle anteeksi aivan liian helposti, tarinasta olisi tullut jännittävämpi, vähän lisäämällä draamaa tähän.

Sydämeni veivät auttamattomasti American kamarineidot. Voi, että minä rakastin heitä!  <3 Varsinkin Lucy oli onnistunut hahmo. Voin vain kuvitella, miten innoissaan hän töiden lomassa sopertaa muille tytöille tavanneensa prinssin, samalla kun loistaa kuin 200 watin lamppu ja kuinka kamarineidot keskenään supattavat tehdäkseen varmasti kaikkensa, jotta heidän suosikkinsa ei varmasti puvustuksen vuoksi tipahda kisasta. (Näitä kohtauksia ei ole kirjassa, mutta näen ne sieluni silmin.) Mitä kullanmuruja he ovatkaan! Toivottavasti Cass ei unohda heitä seuraavissa osissa! (Muuten minen ala!)

Minä pidin kirjasta, mutta voi kuinka paljon olisinkaan halunnut rakastaa sitä, luulen että olen vain vähän liian vanha. Kuten sanottu 13-vuotias Pikku olisi kyllä varmasti rakastanut tätä ja hihkunut ilosta kolme viikkoa nukkumatta lainkaan, koska unelmoi vain kirjan tapahtumista ja jatko-osista, joiden odottaminen olisi elämää suurempi katastrofi. Pluspisteitä annan myös The Selection -sarjan kansista, ne ovat niin kauniit, etten epäile hetkeäkään, etteikö sarja tule pääsemään kirjahyllyssäni paraatipaikalle, sitten kun sarja on kokonaan suomennettu.

Omassa viattomuudessaan Valinta on niin vastustamaton, etten millään malta odottaa jatko-osaa. Samalla toivon hartaasti, että tekeillä olevasta elokuvasarjasta tulisi hyvä. Haluan ehdottomasti lukea sarjan muutkin osat, sillä tarina on kirjoitettu erittäin kauniiksi, ja eihän nyt pukuloistoa ja eleganssia voi koskaan olla liikaa: 

Kerran elämässään pikkuprinsessa, aina pikkuprinsessa.  <3

-Pikku