HUOM!


Blogi muuttanut: www.tiinapasanen.fi


torstai 18. helmikuuta 2016

Punainen Kuningatar

Teos: Punainen Kuningatar
Kirjailija: Philippa Gregory
Kustantaja: Bazar
Kenelle: Historiallisista, mutta ei niin valikeaselkoisista teoksista pitäville lukijoille

Arvosana: 8

1400-luvun ruusujen sota jatkuu. Tai siis pitäisikö sanoa laajenee, vai että yksityiskohdat tarkentuvat? Margareta on Henrik VI:n pikkupikkuserkku (kolmannetserkukset) ja siten Lancastereiden huonetta. Sen sijaan myöhemmin kirjassa seikkaileva, ensimmäisen kirjan sankari, kuningas Edward, on vallananastaja ja näin ollen Margaretan mielestä Jumalan itsensä kirouksen ansainnut. Harmi vain, kun Margaretan pahaksi onneksi Edward vain on niin sikiävää sorttia, että lapsia tulee vuodesta toiseen ja perillisiä (poikia) peräti kaksi koko aviollisten lasten kööriin (plus äpärät), mikä niin kovasti kismittää Margaretaa, joka on onnistunut synnyttämään vain yhden lapsen koko elämänsä aikana. Savuavaa kiukkua onneksi lievittää hieman se, että hänen lapsensa on poika ja näin ollen Margaretan silmissä laillinen perillinen. Vahinko vain, että lähes koko aikuistuvan elämänsä ajan Henrik Tudor joutuu kasvamaan maanpaossa.

No anyway! Punainen kuningatar kertoo siis samoisista tapahtumista, kuin Valkoinen kuningatar, tosin tällä kertaa Lacastereiden näkökulmasta. Teoksesta käy hyvin selväksi kuka on kuka: Lancasterit ainoita oikeita kruunun perillisiä, sillä he ovat Edward III:stä jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa, ja päähenkilö Margaret Beaufort (myöhemmin Tudor, Stafford ja Stanley) on kuningas Henrik VI:n vannoutunut ihailija.


Margaretan tekee mielenkiintoiseksi hahmoksi se, että hänessä yhdistyvät kaikki mielikuvani keskiaikaisesta vallankahvassa roikkuvasta kristitystä kuin vain olla ja voi. Margareetan ehdottomaksi esikuvaksi nousee jo pienenä tyttönä Jeanne d´Arc lujan uskonsa ja rohkeutensa vuoksi. Margareetan oma usko alkoi selkeästi viattomasta rakkaudestaan Jumalaan, mutta nuoreen ja vaikutuksille alttiiseen mieleen on silti
helppoa istuttaa ylpeyden siemen, niin oman äitinsä kuin milloin minkäkin auktoriteetin ansiosta. Margareta yrittää vastustaa äitinsä opetuksia ja aikeita sekä unelmoi puhtaasta ja pyhästä elämästä luostarissa, jossa hän voisi oppia tuntemaan pyhiä kirjoituksia. Lisäksi mielenkiintoa henkilöä kohtaan lisä varsinkin Margaretan aikuisällä tämän viljelemät ajatukset Elisabeth Yorkilaisesta ja erityisesti syytökset noituudesta.


Margaretan kohtaloksi kuitenkin osoittautuu niin monen keskiaikaisen tytön traaginen kohtalo, ja hän joutuu naimisiin aivan liian aikaisin (Oliko Margareeta peräti 12 -vuotias?). Tuon pienen tytön elämä ja maailma murtuu, kun hän joutuu yli kaksi kertaa itseänsä vanhemman miehen sänkyyn ja omaisuudeksi. Ja kuka on tuo uusi omistaja? No Henrik VI:n velipuoli Edmund Tudor tietenkin, eli Margareetan pikkupikkuserkku. (Hyvin menee, mutta menköön, NOT!) Tuloksena on vuoden
yrityksen jälkeen perillinen Lancastereille ja Tudoreille. Synnytys on kuitenkin kaikkea muuta kuin toivotunlainen, mikä johtunee ainakin osittain Margaretan liian nuoresta iästä. Synnytyksen aikana, lähes kuoleman kielissä Margaretan mukana tullut palvelija, eli vahtija, muistuttaa lapsenpäästäjiä Margaretan oman äidin määräyksestä: "jos täytyy valita, lapsi jätetään henkiin" -meiningistä. Tämä tietenkin jättää pysyvän jäljen tyttöpoloisen sielunmaisemaan.


Elämä ei kulje helppoja teitä, ja pian vasta pieni tyttönen huomaa olevansa äiti, leski ja rakastunut edesmenneen miehensä veljeen, tietäen, ettei yhteistä tulevaisuutta ole ja hänen poikansa tie seuraavaksi kuninkaaksi on pitkä ja rosoinen. Taas kerran Margareta löytää itsensä tilanteesta, jossa hän päätyy naimakauppojen kohteeksi. Tällä kertaa miehelle, joka on suorastaan rauhaa rakastava pelkuri keskellä kaikkien aikojen mehukkainta serkussotaa, jolloin katsotaan kuka on kenenkin puolella. Erittäin turvallinen vaihtoehto sanoisin, mutta tässä vaiheessa Margareetan katkeruus ja vallanhimo on alkanut jo kasvaa. Siitä huolimatta, että Margaretan sydän alkaa tummua vihasta ja katkeruudesta, hän alati haaveilee pyhästä elämästä ja eräänlainen kieroutunut ylpeys omaan paremmuuteensa ja pyhyyteensä kietoo hänen mielensä. Ihan hengästyn. Miten voi olla noin tekopyhä ihminen näkemättä sitä itse?

Uskon, että mikäli Margareta olisi tosiaan saanut elämässään erilaiset kortit, hän olisi ehkä saattanut perustaa Engallin historian ihmeellisimmän ja laajalle levittäytyneimmän luostarikunnan ja orpokodin, Hän päätyi kuitenkin käyttämään uskoaan ja sokaistui vallantavoittelustuaan pojalleen niin kovasti, että vain yhtä harhaisesti voi käydä niille, jotka tekevät uskontonsa nimissä hirmutekoja. Uskon, että muun muassa ristiretket ovat saaneet alkunsa yhtä sokaistuneesta uskosta yhdistyneenä rahan- ja vallanhimoon. Margaretan äidinrakkaudelle, suojeluvaistolle, ylpeydelle sekä vihalle Yorkeja kohtaan ei näytä tulevan loppua.

Vaikka Gregory onkin onnistunut kuvaamaan Margaretan motiiveja hyvin, on ylpeydestä ja vihasta  toisinaan vähän raskasta lukea. Margareta on niin negatiivinen ja surullinen hahmo, että hänen tarinaansa on sekä puuduttavaa että sydäntäsärkevää lukea. Vaikka Gregoryn tapa kiitää kohtauksesta toiseen on mukavaa, on hänellä silti oma tapansa jättää niin monia asioita huomaamatta. Sarjan lukeminen on melko kahtiajakoista lukea, sillä samaan aikaan haluan tietää Gregoryn näkemyksen tapahtumien kulusta, sillä hän on selkeästi tehnyt pitkän tutkimuksen aiheesta (kts lähdeluottelo) ja samalla toivoisi koko ajan, että henkilöhahmot olisivat jotenkin aavistuksen vahvemmat. Kuitenkin tapahtumien toisto hieman puuduttaa.


Vaikka Punainen kuningatar on itsenäinen teos, on se kutienkin nähdäkseni niin kovasti jatko-osa, ettei sitä kannata lukea ilman kunnon pohjatietoja tai että on lukenut Valkoisen kuningattaren. Tämä johtuu siitä, että vaikka teoksessa kerrataankin kaikki samat tapahtumat, mitä Valkoisessa kuningattaressa, Gregory pysyy tyylilleen uskollisena ja juoksee tilanteesta toiseen, enkä usko, että olisin osannut yhdistellä tilanteita, syitä tai seurauksia toisiina, mikäli en olisi tutustunut aiheeseen ykkösosan kautta.

-Pikku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti