Muuttuva kirjasto 2. osa

Rikhardinkadun kirjasto, pala rakkautta keskellä Stadii

Edit: Tästä ei nyt tullut erityisen kaunista postausta, koska kuvien ja tekstin taitto ei nyt funkkaa, mutta ajatus tärkein? Teksti pohjautuu hyvin vahvasti alusta loppuun haastatteluihin, jotka keväällä tein. Tässä pääasiassa analysoituna Rikhardinkadun johtaja Heli Roiskon vastauksia ja omia jatkopohdintoja. Kiitos haastiksesta! :)

Rikhardinkadun kirjasto (myöhemmin myös Riku) on yksi Suomen kirjastojen helmi rakennuksensa vuoksi. Kauniin, historiallisen rakennuksen juuret ulottuvat 1880-luvulle, minkä vuoksi Riku, Disneyn Belle ja unelmakirjasto kuuluvat samaan lauseeseen. Tunnelmalliseksi Helsingin ilmaiseksi olohuoneeksi kirjastoa voikin hyvällä syyllä kutsua. Riku sijaitsee mielestäni Helsingin ydinkeskustan vieressä, mutta ulkopuolella, sillä ydin, jossa ihmiset pörräävät, jotenkin rajautuu Espaan ja siksi Rikuun ei eksytä, vaan asiakkaat pääasiassa tietoisesti hakeutuvat sinne.

Voimakkaan taideprofiilinsa ansiosta Rikulla onkin oma vannoutunut asiakaskunta, ja kirjaston yhteydessä toimii myös taidelainaamo, josta voi lainata taidetta. How advanced and cool is that?!? Tämän lisäksi kirjastosta löytyy laaja lastenkirjapuoli, ja poikia ajatellen kirjaston lauta- ja konsolipelipuolta on laajennettu. Abit ja pääsykokelaat tulevat opiskelemaan rauhallisen ympäristön vuoksi, ja löytyypä asiakkaita myös ihan senioreihin asti. Riku haluaa tarjota tilan kaikille asiakkaille, iästä riippumatta. Kuten sanottu, Rikuun ei ajauduta, vaan sen asiakkaat hakeutuvat osoitteeseen Rikhardinkatu 3.

Minulle Rikhardinkadulla tunnelma on se juttu. En oikeastaan välttämättä enää mene Rikhardinkadulle kirjojenlainaamistarkoituksessa, vaan lähinnä tunnelmoimaan ja hengittämään kirjallisuutta. Usein toivon, että saisin yksinäni vaeltaa tutkimassa kirjahyllyjä unelmoida niistä kaikista kirjoista ja tietolähteistä, joita ympärilläni on. Siellä aika on pysähtynyt ja digitaalisaation syke on jätetty kuistille odottamaan, että rentoutunut asiakas haluaa takaisin kuplasta nykymaailmaan. Mutta onko kirjastolla varaa olla irrallaan muun maailman sykkeestä? Pitääkö kirjastossakin kokea informaatio- ja digiähky vai vain nauttia ajasta, jolloin digi ei tullut ovista ja ikkunoista? Onko tällainen ajattelutapa viimeinen henkäys kirjaston kohtalolle? Miten kirjasto voi täyttää lainkirjaimensa, jos se ei ole suunnanäyttäjä?

Jämähtänyt pysähtyneisyys?

Haastattelin Rikhardikadun kirjaston johtajaa Heli Roiskoa aiheesta ja hän myöntää, että Rikhardinkadun kirjasto voisi olla aktiivisempi somessa, niin kuin Kallion kirjasto, joka on myöskin sijoitettuna kauniiseen historialliseen rakennukseen. Rikulla on aloitettu miettimään, kuinka elää tasapainossa historiallisen rakennuksen ja digin kanssa. Rikulla tiedostetaan, että mikäli kirjasto haluaa pysyä ajassa, sillä on oltava muutakin tarjottavaa kuin kaupungin tarjoamat e-aineistot. Rikussa halutaan tarjota kiinnostavia palveluita asiakkaille. Tarkoituksena ei tietenkään ole jämähtää 1880-luvulle, mutta historiallisen rakennuksen kanssa on myöskin löydettävä tasapaino. Olisi suorastaan häväistys peittää tuo kaunis rakennus modernin teknologian alle: ”kyllä se 1880-luku on täällä jossain noiden robottien ja 100-tuuman kosketusnäyttöjen takana. Ehkä?” Aivoriihi jatkunee vielä, jottei tähän jouduta.

Mutta tarvitseeko Helsinki toisen Kallion kirjaston? Kallion ja Rikun eroavaisuudet ovat sijainti (lähellä/kaukana kouluja), taustaäänen määrä, yläasteelaisten määrä ja kirjaston aktiviisuus sosiaalisessa mediassa. Kallio on oman kaupunginosansa keskellä, jossa on koulujen vuoksi paljon nuoria liikkeellä, ja nuoret löytävät sinne helpommin. Riku puolestaan tavoittaa pääsykokeisiin tai kirjoituksiin opiskelevat, rauhallista paikkaa hakevat nuoret. Hengailemaan mennään kamppiin tai sinne, missä on lisää virikkeitä. Kaikki on kiinni sijainnista.

Roisko muistuttaa, että diginatiiveille Riku voi olla myöskin rauhoittumisen paikka, eräänlainen keidas, jossa on tilaa ajatuksille ja olemiselle, unohtamatta sisältöjä ja pieniä kulttuuritapahtumia keskellä Helsinkiä. Niin.. Miksi digiaika mielletään niin usein aktiiviseksi, reaktiiviseksi, impulsiiviseksi ja sykkiväksi aikakaudeksi? Eivätkö juuri nyt ole vallalla mindfulness ja värittäminen? Konmari-uskontomainen järjestely ja kaaoksesta luopuminen? Ehkä pysähtyneisyys ei auttamattomasti tarkoittaisikaan ei-digiä ja jälkeenjäänyttä?

Taloudelliset paineet ja nykyajan vaatimukset

Riku tiedostaa julkisen taloudellisen tilanteen, ja osallistuu säästöihin tehostamalla toimintaansa. Näin varmistutaan siltä, ettei säästöjen vuoksi mikään ole pois heidän ydinosaamisestaan ja -toiminnastaan. Harkittuja juttuja voidaan ottaa lainausvalikoimaan, kuten ompelukone, joilla voidaan tukea ihmisten arkea, ekologisuutta ja itsensä kehittämistä. Myös näillä harkituilla hankinnoilla voidaan rakentaa kansalaistaitoja ja siten täytetään lainkirjainta. Eri ihmisillä on erilaisia tarpeita eri elämänsä vaiheissa, joihin myös perinteinen kirjasto voi olla vastaamassa. Haaste tuleekin siinä, miten tunnistaa nämä tarpeet, mikäli asiakkaat eivät viesti.

Roisko muistuttaa, että kirjasto voi edelleen koota yhteen sirpaloitunutta tietoa ja tarjota sitä asiakkailleen. Perinteinen kirjasto tarjoaa yhteisöllisyyttä ja yhteisöä, mikä koskettaa monia. Sen lisäksi kirjasto on useimmiten ainoa paikka, jossa voi tehdä juttuja ilman, että ostaa mitään. Kirjastossa voi olla ilmaiseksi samalla paikalla vaikka 8h opiskelemassa, pelaamassa lautapeliä tms. ilman, että katsotaan pahalla. Kuinka usein sitä yrittää samaa vaikka paikallisessa kahvilassa tai kauppakeskuksessa? ;)

Yhdessä?

Voiko Riku selviytyä uuden modernin Keskustakirjaston rinnalla vai kuihtuuko se hiljalleen pois? Sen verran lainaan Soininvaaran haastattelusta, että kerron tämän: Ennusteiden mukaan taideprofiilista on niin paljon hyötyä, että voidaan olettaa, ettei Rikulle tarvitse alkaa vielä keksiä kirjallisuuden defibliraattoria, eikä sen kiinteistölle tarvitse alkaa etsimään ostajaa. Oletus ennusteiden jälkeen on, että Riku ja Keskustakirjasto voivat elää loistavasti rinnakkain. Rikulla on valttikorttinaan vakiintunut asiakaskunta, sekä hiljainen, tunnelmallinen tila ja paikka useiden helsinkiläisten sydämessä. Näiden päälle ei tietenkään jäädä makaamaan, mutta Riku tiedostaa myös, ettei se voi, eikä aio lähteä kilpailemaan keskustakirjaston tapahtumien kanssa. Valttikortteina lähinnä onkin tunnelma, yksilöllinen palvelu ja taideprofiili. Näin onkin parasta. Kävelyetäisyyden päässä toisistaan Helsingin sydämessä tulee sijaitsemaan kirjasto perinteikkäämmälle asikakaskunnalle, kuin myös modernsaation puolesta puhujille.

Pitääkö jokaisen kirjaston olla toisistaan kopio? Pitääkö jokaisen kirjaston tarjota jokaiselle jotakin, vai saako jokainen kirjasto olla vähän erilainen? Jospa vuoden 2018 jälkeen Helsingin keskustasta löytyy moderni tulevaisuuden kirjasto (Keskustakirjasto) ja rauhoittumisen keidas (Rikhardinkadun kirjasto), jotka eivät ryöstä toisensa asiakkaita, vaan tukevat toisiaan.

Seuraavassa osassa pohdin modernia, rakenteilla olevaa Keskustakirjastoa. :)

-Tiina

Maailman pienimmät kirjamessut Hämeenlinnassa

Edit 1: teksti julkaistu silmät sirrittäen, ja näemmä myös yksi hyvin oleellinen kappale jäi pois. Nyt korjattu!

Edit 2.0: kun kerran lähtee ryssimisen tielle, nii tehdään se sitten kunnolla... ;)

Jokin aika sitten törmäsin somessa Maailman pienimpiin kirjamessuihin, ja sydämeni liikahti. Minusta oli samanaikaisesti niin symppistä ja liikkistä, että kolme kirjailijaa Hämeenlinnasta päättää järjestää Maailman pienimmät kirjamessut, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa, kuin merkitä tapahtuma kalenteriin ja julistaa miehelleni, että "Perjantaina 26.8 auto on sitten mun. Minä ajan Hämeenlinnaan Maailman pienimpiin kirjamessuihin". Ilmeisesti mieheni

a) On tässä vaiheessa  avioliittoamme ymmärtänyt, miten tärkeitä kirjat ovat minulle
b) Koki tapahtuman nimen myöskin niin symppiksen liikkikseksi, ettei voinut kuin myöntyä
c) Ymmärsi saavansa tehdä lopputyötään täysin keskeyttämättä pitkälle iltaan
d) kaikki edellä mainitut

Lupa saada auto käyttöön heltyi kuitenkin nopeasti.

Tunnustan. En ole kovin usein vieraillut Hämeenlinnassa ja niinpä en oikeastaan edes tiennyt verkatehtaastakaan mitään. Luulin olevani hyvissä ajoin ja saavani parkkipaikan helposti, sillä olin paikalla 50 min etukäteen. Vähänpä minä tiesin, sillä verkatehtaan edessä oleva piskuinen parkki oli aivan tupaten täynnä. Tanssittuani hetken pari balettia iäkkäällä farkkufocuksellani, onnistuin valloittamaan parkkipaikan.  Sydämessäni tanssin voitontanssin, I did it!

Facebook eventistä löytynyt ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta:

Ohjelma

19:00 Messujen alkusanat

19:10 Tuomas Kyrö ja JP Koskinen haastattelevat Tapani Baggea

19:40 Tauko, kirjanmyyntipiste auki

19:50 Tuomas Kyrö ja Tapani Bagge haastattelevat JP Koskista

20:20 Tauko, kirjanmyyntipiste auki

20:30 JP Koskinen ja Tapani Bagge haastattelevat Tuomas Kyröä

21:00 Messujen loppusanat, kirjapalkintojen arvonta

Messut pidettiin verkatehtaan viihtyisässä kahvilassa, josta sai tilata itselleen virvokkeita pitkin iltaa. Viereeni istuutui varsin mukava rouva, jonka kanssa oli mukava rupatella lukemisesta. Voin sanoa, että kirjat yhdistävät ja saavat  omaa tilaa vaativat suomalaisetkin löytämään tien toistensa luo tällaisissakin tilanteissa.

Ilta oli mukavan rento, josta kertoo se, ettei alkusanoissa mennyt paria-kolmea minuuttia kauempaa, tauot eivät ehkä ihan pysyneet 10 minuutissa, arpalipukevihkonen hävisi teille tietämättömille, ja yleisö sai ulvoa naurusta kerta toisensa jälkeen, kun piinapenkissä olijat itse tai piinaajat päästivät luovan aivopuoliskonsa vauhtiin. Yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä, mutta kuten kulttuuriin kuuluu, ensimmäisessä sessiossa kukaan ei uskalla kysyä. Seuraavassa sessiossa tupsahtaa pari ja viimeisessä muutama. Sen sijaan omat kengänkärjet kiinnostavat. Minusta tuntui kuitenkin, että kaikki viihtyivät, niin yleisö, kuin parrasvaloissakin olijat. Kuulin messujen jälkeen paljon vierailijoiden kiittelevän järjestäjiä.

Edit 1: Sen lisäksi, että nämä piskuiset messut olivat hyvin rennot ja mukavat, minusta oli huikeaa kuulla myös kirjailijoiden kertovan oman uransa alkuajoista. Erityisesen mielenkiintoista oli kuulla Baggen kertomana Finnwestin ja Cottonin ajoista, joista  Baggen kirjoittamisen perusta luotiin. Cottonin ja Finnwestin peruja ovat, että päivällä kirjoitetaan työpäivän verran ja illalla tutkitaan. En ollut osanut ajatella, että tämä tyyli olisi ns. "sallittua", kun useimmiten kuulee kirjaijoiden vannovan "ensin taustatyö, sitten kirjoittaminen"-marssijärjestyksen nimiin. Miten virkistävää!

Edit 2.0: Kröhöm! Mulla mennee nyt puurot ja vellit sekaisin.  Kannan vastuuni, mutten halua kajota ylempään kappaleeseen, syystä että elämä on laiffia ja tosielämässä virheitä ei voi pyyhiä pois, niin kuin 8-luokalla matikankokeessa. Sen sijaan jälkihuomautuksille on aina tilaa. ;) Sain ystävällisen korjauksen asianosaiselta. Bagge tarkoitti, että illalla tutkitaan myöhempiä juttuja varten. Lämmin kiitos oikaisusta! :) *Lightball!* Nyt nimittäin loksahti paikalleen se, mitä tarkoitit oikeasti sillä tehokkaalla ajankäytöllä.  Voisin yrittää hyödyntää tätä hehkulamppua omalla tavallani blogini parissa työskennellessäni. :)

Pienten messujen etuna on se, että kun pönötys loistaa poissaolollaan, tulee kirjallisuusmaailman tähdistäkin ihmisiä lukijoilleen. Tai ainakin melkein. Itse olen huomannut, että viime vuosina kun olen tavannut kirjailijan, aivosähkökäyräni vetää viivaa. Helsingin messuilla olen soperrellut signeeraustilaisuudessa yhdelle jos toiselle, ja hädin tuskin saanut sanaa suustani. Mutta kyllä totaalinen pohjanoteeraus oli Hämeenlinnassa Maailman pienimmillä kirjamessuilla, kun yritin kovasti kysyä Koskiselta mieltäni askarruttanutta asiaa hänen uutuuskirjastaan. Vaikka olin miettinyt, mitä haluan kysyä, huonosti nukuttu yö ja pakon vuoksi tavallista aikaisempi aamu yhdistettynä pienen kirjabloggaajan jännitykseen tavatessa suuren, useamman kirjan julkaisseen kirjailijan, peli oli jo menetetty. :D Mutta sain vastauksen kysymykseeni, sehän on tärkeintä. Jännä miten sitä löytääkään itsestään uusia piirteitä. Olen tottunut keskustelemaan sujuvasti useiden ihmisten kanssa, joita kunnioitan ja pidän esikuvinani, mutta kirjailijat saavat minut halvaantumaan totaallisesti. En olisi pari vuotta sitten uskonut, jos minulle olisi tämä sanottu. Lisäksi tapasin tämänhetkisen suurimman esikuvani, kustannustoimittaja Anna-Riikka Carlsonin! JEI! Ajoin kotiin onnesta soikeana ja typerä virne naamallani. My life is now complete!

Alle olen yrittänyt koota minua puhuttelivimmat ja mieleenpainuneimmat jutut (lähes) niin kuin ne sanottiin. Enjoy!


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Bagge:
"Historiallisissa dekkareissa on se, et jos yksityiskohdat on kohdillaan, niin muun voi valehdella sitten." ***Mind Blow***

Kyrö: "Mitä mieltä oot kollegojen mielipiteestä, että kirjoittaminen on maailman raskain ammatti, noin niinkuin verrattuna romanialaiseen kaivostyöläiseen?"
Bagge: "Nii.. en osaa sanoa.. Ei kai se sen rankempaa ole?" ****Yleisö ulvoo naurusta****

Kun Baggelta kysytään, miksi hän muutti Hämeenlinnaan, vastaukseksi tulee ensin jotain halvemmista asunnoista, sen jälkeen lisäys:
"Kun katsoo historiaa, yleensä suurmiehet on syntyneet Hämeenlinnassa ja sitten muuttaneet pois, kun ei täällä oo ollu sitä jotain. Mä oon tehny just päinvastoin!" **Virnistys**

Koskinen:
Piinaajat nostavat esiin, että Koskinen on tehnyt myös muita töitä kirjoittamisen ohella. Tähän väliin Koskinen pääsee veistelemäään:
"Mä oli siellä kaivoksessa, jossa te ette olleet!" **Nauran**

"Jokainen itseään kunnioittava kääntää 1100-luvun kronikoita itselleen!" **Yleisö hirnuu**

Kyrö:

Kyrö kertoo, että hän kirjoitti kirjan per vuosi, mutta niitä julkaistiin vaan parin vuoden välein, koska: "Ei me nyt julkaista tätä sun ensimmäistä kirjaa uudestaan huonompana."

"Kirjoitettin Domen kaa puoliksi elokuvan kässäri (Mielensäpahoittaja). Mä lähetin viimeisen korjatun version Domelle, ni se vastaa et 'Tota, meillä oli eilen viimeinen kuvauspäivä. Karonkka olis huomenna!' Heh." *****Yleisö repeää****

"Nuorempana urpona tässäkin, niin vanhemmat kirjailijat on tehnyt omat virheensä. Minä oon saannu välttyä niiltä virheiltä. Minä teen omat virheeni, jotta seuraavat välttyy niiltä. Jos toivottavasti vielä seuraavia tulee." ****Kahvilan ylle laskeutuu syvä, totinen hiljaisuus, kun kuulijat ymmärtävät sanojen painon. Päätetään suomalaiseen tapaan siirtyä tauolle.****

Kyrö, pelko pois! Mikäli kustantamot vaan vielä haluavat jatkaa toimintaansa, niin voin vakuuttaa, että aina löytyy kirjailijoiksi haluavia. Ihan hyviäkin sellaisia. Mutta kiitos kauniista ja merkityksellisistä sanoista. Ne koskettivat.

-Tiina

Muuttuva kirjasto 1. osa

Olen miettinyt tätä postausta vuoden alusta lähtien. Sen lisäksi olen kirjoittanut sen moneen kertaan tässä ajassa, mutta mikään ei ole tuntunut hyvältä. Näin Töölön kirjaston avajaisten kunniaksi päätin tehdä tästä postauksesta sarjan, jossa yritän käsitellä aihetta mahdollisimman monesta näkökulmasta. Ehkpä silloin minulla on mahdollista sanoa kaikki, mitä tähän aiheeseen liittyen on ollut mielessä.

Oma mielipiteeni aiheesta "Muuttuva kirjasto" on muovautunut pitkin alkuvuotta. Olen lukenut mielipidekirjoituksia ja blogipostauksia, keskustellut ystäväni kanssa ja pallotellut ajatuksia pienessä päässäni. Päätin siis työntää lusikkani soppaan ja hämmentää sitä vähän.  Hämmennysprosessini alkoi muuttumaan aika totiseksi siinä vaiheessa, kun keväällä haastattelin aiheesta Keskustakirjaston edustajana Helsingin kirjaston kirjastotoimen apulaisjohtaja Anna-Maria Soininvaaraa  ja Rikhardinkadun kirjaston johtaja Heli Roiskoa. Asetelmahan on moderni tulevisuuden Keskustakirjasto vastaan perinteinen vanhan tunnelmallinen Rikhardinkadun kirjasto. Näissä molemmissa haastatteluissa tuli esiin niiiiin paljon kaikkea innostavaa kirjastojen mentaliteetista ja toiminnan kehityksestä ydintehtävään kajoamatta, ettei katsontakantani suomalaisiin kirjastoihin enää ikinä tule olemaan sama. Toivon, että jokaisella kirjastolla on yhtä innostuneet johtajat, kuin Soininvaara ja Roisko ovat.

Sanottakoon vielä, että tässä sarjassa sekoittelen omia mielipiteitäni Roiskon ja Soininvaaran haastatteluiden vastauksiin. Kaikkein kärkevimmät kommentit ovat omiani ja värikynissä en ole säästellyt. Tarkoitus oli tehdä rehellisesti omista peloistani, mutta myös sopivan objektiivinen postaussarja. Haastattelujien antia on luettavissa eniten seuraavissa postauksissa.

Tähän samaan väliin minun on kerrottava pieni incident. Minulla oli vieraanani ystäviäni Briteistä ja olimme itse asiassa Rikhardin kadun kirjaston huudeilla. Tarkoitukseni oli sanoa vierailleni, että Suomen kirjastoverkko on laaja (engl. vast), mutta menin vahingossa oikea, luova, aivopuoliskoni edellä selittäessäni ja sanoinkin vahingossa edistynyt (engl. advanced). Huomasin virheeni heti, mutta en jaksanut korjata, sillä eihän Brittivieraat siitä kuitenkaan mitään hyödy 4 päivän lomansa aikana. Samahan se on, kun eivät siitä seuraavana päivänä kuitenkaan puhu, niin paljon small talkia yhdelle päivälle tuli puhuttua muutenkin. Vieressämme oleva nainen alkoi myhäilemään siihen tyyliin, että 'voi voi tyttö ku on söpöö miten pidät meidän vanhaa kirjastoverkkoamme edistyneenä.' Tässä sinulle, rouva, terveisiä: verrattuna moneen muuhun paikkaan, niin kyllä meillä vaan on! Esimerkiksi pk-seudulla saan pyytää kirjastoa toimittamaan haluamani kirjan mihin tahansa toivomaani kirjastoon. Hiljaa ei tarvitse olla. Saan lainata kerrallaan enemmän kuin 10 kirjaa. Kirjastojen tehtävänä on olla kansan sivistyksen ylläpitäjänä ja sen eteen tehdään jatkuvasti työtä. Yhä useampi kirjasto pyrkii määrärahojensa ja resurssiensa puitteissa olemaan tässä ajassa tarjoten sähköisiä lehtiä ja kirjoja ja mahdollisuuksia kansalaisille tutustua esim. 3d-tulostamiseen yms. Kirjastojen tiloissa pidetään monia erilaisia tilaisuuksia, joiden kautta kansalaiset pääsevät ilmaiseksi tutustumaan itselleen ennen vieraisiin asioihin. Lisäksi kirjastosta voi lainata energiamittarin. Että nih! (Meillä on varmasti vielä opittavaa, mutta ei ne asiat niin hohdokkaita vältsii muuallakaan oo. Riippuu paljon perspektiivistä. Ja siitä, mitä unohdin mainita.)

HUOM! Seuraava kappale on täysin omaa tulkintaani ja värikyniä on käytetty ja paljon.

Koko elämänkokemukseni mukaisesti käsittääkseni kirjastot ottaisivat asiakkailtaan vinkkejä vastaan mielellään, mutta eivät kysyttäessä saa mitään konkreettista. Käännän tämän karummalle kielelle, jotta asia saisi vähän enemmän pontta: Koita siinä sitten edistää kansalaisten sivistystä, toisaalta säilyttäen vanhaa, toisaalta modernisoiden sopivasti, kuitenkaan olematta jämähtänyt paikalleen, kun asiakkailta tulee vain viestiä ettei tämäkään uudistus kelpaa. Kenen mielestä liian kehittynyttä, ja kenen mielestä "so last season"!  Mikäli yhtään ymmärsin oikein, kansalaisten toiveita kysyttäessä vastaukseksi tulee ympäripyöreää: kirjaston pitäisi keksiä jotain, uudistua jotenkin, ja pysyä ajassa hukkaamatta vanhaa!  Jep Jep. Mutta miten?

Digi

Diginatiivit kritisoivat kirjastoja jämähtäneiksi laitosmaisiksi museoiksi, kun taas digiaikaa vierastavat suorastaan halveksivat kirjastojen modernisaatiota, ja pelkäävät, että tuulipuvussaan hyllyjen välissä kulkiessaan eksyvänsä kirjaston sisällä cocktail-tilaisuuteen. (True story! Eräälle tutulle kävi näin, kun yhdisti iltalenkin ja kirjastokäynnin!) Digifobiootikot pelkäävät kirjastojen hävittävän kaiken vanhan ja kauniin, kun taas digin aallonharjalla ratsastavat pitävät nykyajan kirjastoja niin kuollettavan tylsinä.

Uudistumisen pelko hiertää aavistuksen takaraivossa, mutta siitä huolimatta minäkin olen sitä mieltä, etteivät kirjastot voi jäädä paikalleen - ajassa on pysyttävä. Tämä on kirjastolle välttämätöntä siksi, ettei se menettäisi asiakkaitaan, mutta myös kirjastolain kirjaimen täyttämisen vuoksi.
Kuitenkin itse aavistuksen omaisesti pelkään kirja-alan puolesta, ja sen myötä myöskin kirjastojen muuttuvan sekatavaralainaamoiksi, joissa paperikirjoilla ei enää ole sijaa. (Lähes) jokaisen lukutoukan unelma on ainakin kerran elämässään päästä tosielämän Disneyn Kaunottaren ja Hirviön kirjastoon yksinänsä kuljeksimaan, ja vain nauttimaan sen tunnelmasta. Lisäksi itse haaveilen omasta, yksityisestä, kolmen metrin korkuisesta ja noin 10 neliön kokoisesta kirjastohuoneesta, mikä olisi tietysti ihanan valoisa kauniisti sisustettu, keskellä nojatuoli ja lukulamppu, ja jossa kulkee seinänviertä pitkin kirjoja lattiasta kattoon. Kirjaston tunnelma on se juttu, jota itse eniten fiilaan. Minä pelkään, että kirjastoista tulee digitaalisaation myötä  steriilejä etäytötiloja, joissa joku kirjastovirkailija on muistaakseen pidellyt kirjaa kädessään kaksi vuotta sitten. Haastattelujen perusteella, tähän ei olla kirjastoja viemässä.

Kirjastossa saa puhua (?)

(Niitä värikyniä on käytetty täälläkin tekstin luonteen vuoksi. Älä vedä herneitä kovin syvälle, saattaa vielä eksyä matkalla.)
Kirjastoissa on äänen ja hiljaisuuden kanssa on tasapainoiltu pitkään. Ensin nutturapäiset kirjastovirkailijat hyssyttelivät ja tuijottivat haukankatseellaan pöllönpään kokoisten silmälasiensa takaa niitä hyllyjen välissä kulkevia poloisia kansalaisia niin, että permanentti vain tutisi pelosta jos kenkä vähänkin narskui, kirja putosi lattialle tai erehtyi tervehtmään naapuriaan. Sittemmin asiakkaat vaativat vapautusta totalitäristisestä hiljaisuudesta, kun ei semmoisia kenkiä ollutkaan, jotka eivät sadesäällä olisi narskuneet kirjaston aavemaisen jylhillä lattioilla. Pikkuhiljaa kuiskailu sallittiin, puheensorina teki tuloaan ja jos tänäpäivänä haluaa saada luettua lehtensä täydellisen hiljaisuuden vallitessa vaikkapa kallion kirjastossa, niin joutuu varautumaan pommikuulosuojaimilla. Siellä kun iloisten nuorten naurut kaikuvat lehtienluku parvelle (vaikka kyllä kalliossakin on hiljaisia tiloja). Nyt asiakkaat ovat alkaneet kaipaamaan rauhallisuuden perään. Mutta kirjastovirkailijat eivät enää hyssyttele; asiakkaat voivat itse valita mihin kirjastoon menevät, käyttävätkö opiskeluhuonetta tai tarvittaessa varata hiljaisen työtilan itselleen. Soininvaara huomauttaa, etteivät nuoret tahallaan ole häiriöksi ja melua meluamisen vuoksi. Sitä ääntä vain syntyy silloin, kun nuoria kerääntyy useampi samaan kaveriporukkaan ja se on vain aivan normaalia. Niinpä. Minä itse tiedän mihin kirjastoon kannattaa suunnata silloin, kun haluan olla rauhassa ja minne mennä silloin, kun haluaa vähän enemmän ääntä ympärille, jottei nukahda. Ongelma tietysti syntyy silloin, kun sillipurkin kokoista tilaa kutsutaan kirjastoksi ja tuulettaessa ulko-ovi osuu takaseinään. Silloin ei voi valita.. Silloin täytyy joustaa tai kirjaston henkilökunnan täytyy keksiä luovia ratkaisuja.

Mitä yhteistä on kirjastolla, remonttireiskalla ja porakoneella?

Jo joitakin vuosia sitten olin lukevinani lehtiuutisesta, että jostain Suomen kirjastosta voi lainata porakoneen. Tästä nousi tietenkin tietyissä piireissä hirveä meteli. Mitä tekemistä porakoneella on KIRJAstojen kanssa? Erittäin tärkeä pointti tässä välissä varmaan olisi huomauttaa, että vain noin 50% kirjastojen asiakkaista enää tänäpäivänä lainaa yhtään mitään. Kirjat ovat edelleen kirjastojen hittituote ja sen vuoksi nimen muutos lainaamoksikaan ei oikein tunnu kätevältä. Vastoin yleisiä luuloja, useat tavarahankinnat eivät mene kirjaston budjetista. Esimerkiksi Helsingin kirjastoista on mahdollista lainata mm. Liikuntavälineitä (rahoittajana liikuntavirasto), energiamittareita (rahoittajana HELE) ja verenpainemittareita (rahoittajana SOTE). Näiden välineiden vuoksi euroakaan ei siis uhrata kirjabudjetista, ainoastaan hyödynnetään kansalaisten tuntemaa kanavaa, kirjastoa. Tämän ymmärrettyäni oikeasti tajusin, ettei minulle tulisi ikinä mieleenkään lähteä lainaamaan esim. energiamittaria Helen pääkonttorista, mutta saattaisin ehkä tarpeen tullen lainata sen kirjastosta, koska sinne menemiselle on minulla matala kynnys.

Ehkäpä se oman elämänsä tee-se-itse remppamies lainaakin porakoneen kirjastosta ja remonttireiskan haalareihin sonnustautuneena päättääkin samalla lainata remontoinnin ABC-kirjan ja näin ollen säästyy ikäviltä yllätyksiltä ja isoilta ylimääräisiltä vahingoilta ja laskuilta. Tai kirjaston vakioasiakas kantaessaan selkä vääränä 50 kilon edestä painettua sanaa repussaan huomaa kirjastosta poistuessaan, että uuden IKEA-peilin voisikin kiinnittää näppärästi kirjaston porakoneella seinään. Hän siis poistunee repussaan ne 50 kiloa kirjoja, kädessään porakonelaukku, ja lupauksen kanssa, että seuraavana päivänä on kipeät hartiat.
Keneltä se on pois, että kirjastosta löytyy porakone?

Tämän ensimmäisen "Muuttuva kirjasto" -postauksen myötä haluan toivottaa teille oivalluksen hetkiä blogissani. Seuraavassa osassa kurkataan tunnelmalliseen vanhaan Rikhardinkadun kirjastoon. Sen jälkeen puhutaan vähän tulevaisuudesta, ja vuonna 2018 ovensa avaavasta keskustakirjastosta. Sarjan viimeisessä osassa piipahdan tänään ovensa avanneeseen Töölön kirjastoon (koska en tänään avajaisiin päässyt!), ja yritän peilata uusien ajatusteni ja uutta kirjastoa. Kuinka Töölöläiset ovat onnistuneet sovittamaan uuden ja modernin vanhaan?

-Tiina

Ps. Blogin oikoluijalle haluan toivottaa erittäin ihanaa synttäriä! <3 Kiitos, että tuet bloggaamistani. <3

Synttäriarvonnan voittaja

Blogin synttäriviikko vierähti ja ilahduttavan moni osallistui kirja-arvontaan. :)

Palkintona tosiaan arvottiin Jo Bakerin Longbournin talossa -pokkari, joka on tietysti ihana Jane Austenin Ylpeyden ja Ennakkoluulon tapahtumiin sijoittuva "kolikon toinen puoli"-tarina. 

Kirjoitin kaikkien osallistujien nimet ylös paperille (niiden, jotka olivat täyttäneet yhteystietonsa Rafflecopter-kenttään ja niiden, jotka olivat kommentoineet lempigenrensä blogipostaukseen). Mieheni nosti voittajan lappusen kesähatustani ja uskompa, että voittaja Rosa tulee pitämään kirjasta. :)  Ainakin hän kommentissaan oli maininnut pitävänsä "rakkausdraamahömpästä". ;) Sitäkin Bakerin teoksesta löytyy. ;)

Paljon onnea voittajalle, kiitokset kaikille osallistujille sekä onnittelijoille. :) Toivottavasti seuraava vuosi toisi tullessaan vähintäänkin yhtä hyviä kirjoja eteeni, kuin tänä vuonna. :) Muutamaa jatko-osaa odottelen: ainakin Igguldenia (Otava) ja Cassia (Pen&Paper). Lisäksi toivon, että Bazar suomentaisi pokkariksi loput Gregoryn kirjat myös, mutta jos ei, minun varmaan tarvitsee kääntyä enkkuversioihin. Ainiin! Odotan myöskin malttamattomana jatkoa Eve Hietamiehen kirjoittamalle Antti Pasasen tarinalle. Tosin sen aikatauluista minulla ei ole mitään tietoa vielä. Ainoastaan toivon, että eräs Hesarin haastattelun vihjaus toteutuisi lähivuosina! ;)

-Tiina

SYNTTÄRIT!!! Blogi täyttää 1v!

Blogini täyttää vuoden!! Hui miten jännää!! Vuosi!! Kiitos teille kaikille ihanille lukijoilleni!! <3 <3  (Ps. lopussa arvonta)

Samaan aikaan outo olo, joko siitä voi oikeasti olla jo niin pitkään ja samalla tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. What can I say of this journey?

Mitä tähän vuoteen on mahtunut?

Huikeita ja ihania kirjoja, joista olen nauttinut. Harmituksia siitä, ettei kaikista kirjoista ole ehtinyt kirjoittaa, mitä olen lukenut, harmaita hiuksia postausten muodostamisessa sekä muutaman eri kustantamon edustajan kanssa käydyt kivat viestien vaihdot.

Bloggaamisen aloitettuani olen huomannut miten hankalaa on mahduttaa lukeminen ja bloggaaminen hektiseen elämääni. Olen myös oppinut, ettei postauksen kirjoittaminen ole niin helppoa. Miten tehdä postauksesta:

•  Sopivan yksityiskohtainen, olematta liian pitkä? 
• Tarpeeksi tarkka, pilaamatta juonta?
• Sopivan informatiivinen, olematta pitkästyttävä?
• Tarpeeksi hienostunut, jottei pahoita lukijan mieltä, jos itse en pitänyt ja hän rakasti ko. kirjaa?
• Löydettävä oikeat sanat sille tunnetilalle, minkä kirja jätti, jota et osaa itsellesikään selittää?
• Kiinnostava, jotta kukaan jaksaa lukea postauksen loppuun?

Niinpä! Helposti käy niin, että tuhraan kirjoittamiseen illan tai kaksi. Ensin kirjoitan kaiken mitä tulee mieleen tai minkä koen tärkeäksi sanoa. Sitten postaukselle tulee liikaa pituutta, ja sitä täytyy supistaa. Postauksesta katosi sielu ja siitä tuli mielenkiinnoton lista asioita. Postausta rehevöitetään ja keskitytään vain olennaiseen. Tämän jälkeen luetaan postaus 100 kertaa ja etsitään kaikki oudot lauseet tai kirjoitusvirheet. Hermojen menettämisen jälkeen painetaan julkaise-nappia. Muistetaan, että tunnisteet jäi laittamatta. Käydään laittamassa tunnisteet. Hermostuneena tekee mieli syödä nyrkki, mutta tyydytään vain linkittämään uusi postaus facebookiin ja twitteriin. Sydän lyö tuhatta ja sataa, mutta silti mennään nukkumaan. Seuraavalla viikolla luetaan teksti ja todetaan, et siitähän tuli ihan jees. ;)

Keväällä päätin yrittää yhteensovittaa kiireiseen arkeeni vielä yhden roolin itselleni lisää: Kirjavloggarin. Sen myötä olen myöskin todennut, että tarvitsen kipeästi blogilleni uudet sivut. Niinpä juhlistan blogini 1 v syntymäpäiviä pohdiskelemalla, milloin uudet sivuni voisivat realistisesti olla valmiit. (Tavoite on joulukuu, mutta nyt jo pelottaa. Koodaaminen ei oo mun vahvimpia alueita.)

Tähän loppuun haluaisin kiittää vielä blogini tärkeimpiä taustajoukkoja. Kiitos miehelleni ja ystävälleni M:lle, jotka olette kannustaneet ja tukeneet minua alusta lähtien ja kuunnelleet minun pikku kriiseilenykin! You Guys Rock! <3 Kiitos muu perhe ja ystävät, jotka olette juttujani lukeneet ja fbssä kommentoineet ja/tykkäilleet ja jakaneet. Kiitos ihanat ja ystävälliset kustantamoiden edustajat, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä parin kirjan osalta. Lisäksi lämmin kiitos jokaiselle lukijalleni, siitä että luette, kannustatte, kommentoitte ja jaatte postausiani! <3 Olette lähellä sydäntäni! <3

Synttäreiden kunniaksi järjestän arvonnan! Arvonnan palkintona on Jo Bakerin Longbournin talossa -pokkari. Säännöt arvontapaneelin alla. Onnea Arvontaan!


Sydämellä,

-Tiina

a Rafflecopter giveaway

Arvonta-ohjeet:
1) Valitse osallistutko Facebook-tililläsi vai sähköpostillasi.

1a) Jos valitset osallistua Facebook-tililläsi kirjaudu sisään ja paina OK
1b) Jos valitset sähköposti-osoitteellasi osallistumisen, paina "Use Your Email"
Ensimmäiseen kenttään "What´s your name?" täytä nimesi,
Toiseen kenttään: "What´s your email Address" täytä sähköpostiosoitteesi
Paina "Log In"-kuvaketta oikeassa alakulmassa

2) Klikkaa Osallistun arvontaan
-> Halutessasi lue säännöt klikkaamalla "terms and conditions"
-> Klikkaa "ENTER" oikeassa alakumassa
Huom, ohjelma ei valitettavasti anna erillistä ilmoitusta, mutta olet rekisteröity arvontaan siitä huolimatta.

3) Jos haluat lisäpisteen arvontaan, jätä kommentti postaukseen kysymykseen, mikä on lempigenresi? :)

Osallistumisaika päättyy lauantaina 13.8.2016 klo 12 am ja arvonta suoritetaan sunnuntaina 14.8.2016 jolloin voittajan nimi julkaistaan blogissani ja voittajaan ollaan yhteydessä.