Keskiyön Ruusu

Teos: Keskiyön ruusu

Kirjailija: Lucinda Riley

Kustantaja: Bazar

Kenelle: Kulttuurien välisestä kohtaamisesta kiinnostuneille, sekä niille, joita kiinnostaa fiktiivinen sukujen menneisyyden selvitys. Kirjassa käsitellään kauniilla tavalla Intiaa ja myös 1900-luvun alkupuoliskoa.

Sain kirjan: Bazarilta, lämmin kiitos siitä. <3

Lucinda Riley kertoo videollaan kirjasta: http://www.lucindariley.com/the-midnight-rose/4573966092

Lukumaraton postauksessa kerroin mietteitäni Keskiyön Ruususta silloin, kun kirja oli vielä kesken. Normaalisti en kirjoittelisi keskeneräisestä kirjasta, ja siksi koen, että haluan näin jälkikäteen vielä kirjoitella ajatuksiani luettuani kirjan loppuun. Nyt koen hankaluuksia kirjoittaa, sillä tässä tarinassa on niin monta puolta, mutta koska vihaan juonipaljastuksia, en halua viljellä niitä omassa blogissani. Sen vuoksi tämän postauksen kirjoittaminen on hankalaa. Kirjassa on paljon tärkeitä asioita, jotka kietoutuvat yhteen lopussa.

Anahitan tarina on erittäin mielenkiintoinen ja traaginen. Prologissa käy ilmi, että hän on joutunut eroon pojastaan ja kaipaa edelleen tätä. On mielenkiintoista lukea, millaista elämää Anahita on elänyt Intiassa, kuinka hän päätyi lopulta Englantiin ja miten kaikki hänen kohdallaan meni, niin kuin meni.

Miellyin Anahitan elämään ja tapaan, jolla Riley kuvaa Intiaa. Myöskin 1900-luvun alkupuoliskon henki on tuotu esiin erittäin kauniisti ja koukuttavasti. Englanninkielisessä alkuperäisteoksessa lienee luokkaeroavaisuudet näkyvän aavistuksen terävämmin dialogeissa, mutta suomentajalle, Hikka Pekkaselle kiitokset hienosta työstä, en usko että tämän kääntäminen oli helppoa! Keskiyön ruusu tosiaan on Downton Abbeyn kaltainen tunnelmallisesti. Kirjassa on läsnä uudistumisen henki ja eräänlainen kulttuurien ja menneen elämän murros, uuden, vähemmän takakireän elämänasenteen vallatessa alaa kuin varkain ihmismielissä ja sydämissä.

Keskiyön ruusu siis käsittelee pääasiassa 1900-luvun alun tapahtumia Anahitan elämästä, mutta myös 2000-luvulla Rebeccan ja Arin kautta. Lisäksi myöhemmin henkilöhyppelyvieraina käy kaksi muuta henkilöä, joita en halua paljastaa, mutta jotka tuovat syvyyttä tarinalle.
Näiden edellä mainittujen henkilöiden lisäksi kirjassa vilisee sivuhahmoja tuon tuostakin, mutta en koe menneeni sekaisin armeijallisesta henkilöhahmoja. Itseasiassa kaikki pystyn lokeroimaan mielessäni erittäin hyvin. Jokaisella paikalla ja päähenkilöllä on omat hahmonsa, jotka kulkevat mukana. Kaikki on siististi yhdessä paketissa.

Kuten eilen mainitsin, Rebecca Bradleyn hahmo ei minusta tuntunut uskottavalta ja uskon, että kirja olisi voinut toimia myöskin kokonaan ilman häntä. Samoin loppupuolen tapahtumat tuntuivat valitettavasti hieman tarpeettomilta.

Miksi Rebecca sitten on kirjassa? Uskoakseni Riley on kuitenkin halunnut ottaa kantaa eräisiin varsin tärkeisiin seikkoihin, kuten huumausaineongelma, ja kasvatuksen vaikutus myöhempänä osana elämää sekä aiheseen X, joka ilmenee aivan lopussa, eikä sitä voi pilaamatta kertoa.  Näiden asioiden vuoksi on tarvittu Rebecca. (Lisäksi Riley ottaa kantaa uskontoihin erinäisillä pienillä tavoilla muiden hahmojen kautta).  Jos katsoo tarinan kantaaottavaa näkökulmaa Rebeccasta tulee erityisen tärkeä keskushahmo. Sanoisin, että lopussa ymmärtää, miksi.

Eilisessä postauksessa kerroin, että, minulla oli ajatuksia siitä, kuinka tarina päättyy ja valtaosin metsään meni. Tai oikeastaan pölähdin rähmälleni pöpelikköön. Ainoastaan yksi ajatuksistani piti osittain paikkaansa. Voisin siis sanoa, että Riley onnistui yllättämään.

Riley antaa pieniä vihjeitä loppuratkaisusta siellä täällä, mutta hän myös taidokkaasti johdattaa harhaan. (ONNEKSI! Mikään ei olisi niin tylsää, kuin arvata täysin oikein puolessa välissä tarinaa!) Anahitan elämässä on samanaikaisesti onnellinen että traaginen loppu. Prologista käy ilmi, että Anahitan on onnistunut elämään pitkän elämän ja hän on saanut paljon lapsenlapsia. Kuitenkin pojan menetys tuotti hänelle tuskaa elämänsä loppuun asti, mikä myöskin käy ilmi Prologista. Epilogi täydentää kyseistä tunnetta kauniilla tavalla ja kirja olisi jäänyt täydellisesti kesken, ellei Riley olisi kirjoittanut epilogia.

Jos sinua kiehtoo 1900-luvun Intia ja Englanti, suosittelen tarttumaan tähän kirjaan.

Erityismaininta Eveliina Rusaselle: kannen suunnittelu. Kiitos Eveliina, että suunnittelit kirjalle kauniit, arvoisensa kannet — niin ulko- kuin sisäkannetkin!