Lukumaraton

 Eilen vähän kuivaharjoittelin lukemalla Linnanmäellä kahvilassa Lucinda Rileyn Keskiyön Ruusua pidemmälle, sillä aikaa, kun mieheni ja lankoni hankkivat itselleen jännitystä elämään. Toinen lankomiehistä ainakin oli Space Shottiin joutuessaan saanut totaalihalvauksen. Näytti kuulemma suden nähneeltä oravalta. Ei varmaankaan paljoa poikennut totuudesta.  Aloitin lukumaratonin kuitenkin tänään, sunnuntaina 10.7 klo 12:28 ja tarkoituksenani on lukea omaan tahtiin sen mitä ehdin. (Hieman joutuu pyykkiäkin pesemään ja kaupassakin käymään.) Tarkoitus olisi ainakin saada luettua loppuun tuo Ystäväni Rasputin ja jonkin verran jatkaa Keskiyön ruusua, mutta saa nähdä jatkanko sittenkin jotain muuta kirjaa, vai aloitanko uuden? (Salainen paheeni, useampi teos samanaikaisesti kesken!)

Lukumaraton raporttini ja arvostelut / kommentit: 

Ystäväni Rasputin 
(lukumaraton sivut 278-355)

Ensiksi päätin lukea minulla kesken olleen JP Koskisen Ystäväni Rasputin kirjan, mikä monella erilaisella tavalla oli kiehtova.

JP Koskiselle kiitokset hämmentävästä lukukokemuksesta. Hän todellakin oli onnistunut Rasputinin kuvaamisessa hämmentävän hienosti. Rasputin sai minussa aikaan ahdistusta, vihaa, sääliä ja olipa Koskinen onnistunut myös tuomaan Rasputinin isällisen rakastettavuudenkin esiin. En ole kokenut Venäjän vallankumouksen tuntija, vain Hirvisaarelta, Boynelta ja nyt Koskiselta muutama kirja luettuna, mutta tavallaan haluaisin uskoa, että Koskisen kuvaus Rasputinista on lähinnä totuutta. Jollei Rasputin tosiaan olisi ollut niin monitahoinen, kuin tässä kirjassa, ei hän varmasti olisi kohonnut niin suureen suosioon Tsaarittaren silmissä; ei vaikka olisi pysyvästi parantanut Aleksein. Tästä varmasti monet ovat eri mieltä, mutta amatöörinä pysyn kannassani. Rasputin ei ole voinut olla 100% iljettävä ja vastenmielinen.

Tässä tarinassa oli aiheesta ja historiallisista faktoistakin johtuen aavistuksen omaisesti yhteneviä piirteitä John Boynen Tarkoin vartioidun talon kanssa. Lähinnä muutama päähenkilöön liittyvä seikka ja häivähdys loppuratkaisua, mutta siltikin näissä kaikissa yhteneväisyyksissä, eroavaisuudet ovat läsnä. Erityisesti Boynen ja Koskisen erot näkyvät Rasputinin henkilöhahmossa. Jos pitäisi valita (ja kun pitää), niin suosin suomalaista ja totean, että Ystäväni Rasputin pesee Tarkoin vartioidun talon kyllä kirkkaasti.

Kirjassa räävittömyys on koko ajan läsnä, se vähän niin kuin kuuluu asiaan, mutta sen sijaan, että Koskinen syyllistyisi sillä mässäilyyn, hän osaa taitavasti sivuttaa kliseiset sudenkuopat ja tyytyy kertomaan vain sen, mikä on oleellista ja/tai vie tarinaa eteenpäin. Tästä olen kiitollinen, mikään ei inhota enempää, kuin turha mässäily räävittömyyden alttarilla. Tässä räävittömyyskin oli siistiä. Kiitos.

Kiitän myöskin viimeisistä kahdesta sivusta. Ne kruunasivat kirjan taidokkuuudellaan ja täysin erilaisella otteella. Jollet ole Ystäväni Rasputinia lukenut, suosittelen sitä lämpimästi, mutta kiellän kajoamasta kahteen viimeiseen sivuun ennen aikojaan! Ne on sijoitettu loppuun, koska kuuluvat sinne.

Väliaikatietoja

Huomaan, että tänään minulla on hyttysen keskittymiskyky. Sivuja on tällä hetkellä kasassa vaivaiset 162. Se on vain parisen kymmentä enemmän kuin eilisen kuivaharjoittelun, huomattavasti lyhyemmän ajan lukemisen jälkeen. Yritän lohduttautua seuraavilla seikoilla:

• Olen tänään saatellut lankomiehet kavereineen takaisin pitkälle kotimatkalle kukonlaulun aikaan, minkä johdosta kävin uudelleen nukkumaan ja nukuin paljon pidempään aamupäivään, kuin olin suunnitellut.
• Olen pessyt pyykkiä.
• Olen käynyt kaupassa
• Olen kirjoittanut blogia
• Lukunopeuteni on keskimääräistä aavistuksen alhaisempi. Semmoinen fun fact, että todistetusti se, että ihminen lukee paljon EI vaikuta lukunopeuteen. Elämässään paljon lukeva mitä todennäköisimmin lukee samalla lukunopeudelle paljon, mikäli ei erityisesti treenaa lukunopeuden vauhdittamista. Eli urbaani väite "luen nopeasti, koska luen paljon" ei pidä paikkaansa. Näiden kahden välillä ei ole kausaliteettia. 
• Olen lomalla neljättä päivää, joista tämä on ensimmäinen rentoilun mahdollistava päivä, tänään pitää ottaa rennosti.
• JP Koskisen Ystäväni Rasputin oli niin ajatuksia mylläävä kirja, että aivoni kaipaavat tilaa pohtia ja hengittää. Haluan erittäin vakaasti vain ajatella
  
  Näiden lisäksi:
• Twitteri häiritsee lukemistani. Huomaan alituisesti lukevani muiden twiittejä
• Twitterissä lukumaratoniin osallistuneet päivittävät kilvan toinen toisiaan huimempia sivumääriä, ja tiedän, etten pysty yltämään samaan. (Miten joku on onnistunutkin lukemaan yli 1500 sivua?)
• Minulla ei ole aikeissa valvoa koko yötä, joten vähenevä aika alkaa muuttamaan mukavasta sunnuntaitekemisestä suorittamista. Töissä suorittaminen on ihan fine, mutta kotioloissa haluan tehdä asioita rentoudesta käsin.
• Minusta alkaa enemmän ja enemmän tuntumaan siltä, että ulkoinen paine ohjaa lukemaan, ei rakkaus lajiin.

Päätän lopettaa tältä päivältä tietäen, että tämän vuoden lukumaratoniin osallistuminen ei tuottanut toivotunlaisia tuloksia. Huomenna luen, jos tuntuu siltä, en ota enempää paineita. Kuten sanottu, harrastusten kanssa en tykkää paineesta, vaikka muulloin se on ihan fine. 

Pettymyksestä huolimatta päätän onnitella itseäni hyvästä työstä 162 sivun kohdalla. Sainpahan luettua yhden keskeneräisen kirjan loppuun ja jatkettua toista. Vaikka olen pettynyt saldoon, en kadu mitään. Saan siis onnitella itseäni. <3

Hyvää yötä! :)

Virallinen valvoja, Albert Einstein, reilu viikko sitten valvoi lukumaratonin harjoittelua. Kuppi kahvia Keisarille kertoo kotikaupungistani.

Maanantaiaamu

En ottanut paljoakaan paineita lukemisesta tänään, ja se oikeastaan kannatti. Luin 151 sivua aamun aikana Lucinda Rileyn Keskiyön Ruusua ja olen iloinen, että tein niin. Eilisen keskeyttämisen jälkeen en enää lukenut, mutta kiinnostuin taas lukumaratonista rentoudesta käsin. Nyt en valitettavasti ehdi kirjoittaa ajatuksiani Keskiyön ruususta, mutta kirjoitan viimeistään illalla. :)


Keskiyön Ruusu -mietteitä kesken olevasta kirjasta
(lukumaraton sivut su 256-341 ja ma 341-492)

Sain kirjan Bazarilta, lämmin kiitos siitä. <3

Minusta tuntuu kurjalta kirjoittaa mietteitäni kirjasta, joka ei ole vielä luettuna, sillä monia kysymyksiä on vielä auki. Nyt kirjoitan ensimmäiset hajanaiset ajatukseni. Pahoittelut, ettei tämä ole kaikenkattava ja ylevä "arvostelu".

Aloitin kirjan lukemisen samana päivänä, kun sain sen ja ihastuin Prologiin kovasti. Keskiyön ruusu seikkailee pääasiassa 1900-luvun alussa, mutta myös 2000-luvulla usean eri henkilön kautta. Mielenkiintoisimmat henkilöt ovat Anahita (1900-luku) ja Ari (2000-luku) sekä myös myöhemmin uusi näkökulma 1900-luvulta, jota ei voi paljastaa, muuten menee kirjan alku pilalle. 2000-luvulla yhtenä päähenkilöistä (tai perspektiiveistä) toimii Rebecca Bradley, ryysyistä julkisuuteen ponkaissut elokuvamaailman superjulkkis. Hänestä tulee tunne, että hänen tarinansa olen lukenut ennenkin. Tämä johtunee siitä, että Anahitan elämä on niin värikäs ja mielenkiintoinen, että tavallaan Rebeccan hahmo, melko pelkistetyksi naapurin tytöksi, joka ei halua olla vaivaksi, jää jalkoihin. Pohdin, onko Rebeccan hahmoon istutettu kirjailijaa itseään sekoitettuna ääriviivaista henkilötrendiä. Ainakin kirjailija itse on myöskin taustaltaan näyttelijä.

Anahitan elämästä kertovat osuudet imevät mukaansa. Erityisesti Intiassa vietetty aika kiehtoo minua ja vaikka ns. nykyaikaan palaaminen tuntuukin vähän jarruttelulta, pidän Arin ja Lord Astburyn hahmoista.  Harmittelen, ettei suomen kieleen voi tuoda luokkayhteiskunnallisia eroja kielen kautta, sillä toivon, että alkuperäisessä luokkaerot paistaisivat kirkkaasti läpi. Tällä hetkellä olen sivulla 531, ja pidän kirjaa mielenkiintoisena. Joitakin vihjeitä loppuratkaisusta on ripoteltu sinne tänne, ja samoin joitakin asioita on jätetty avoimeksi, joten minusta on mielenkiintoista nähdä, miten metsään arvailuni pölähtävät vai osunko sittenkin oikeaan.

Kun otan askeleen taaksepäin ja tarkastelen Rileyn kirjaa etäämmältä, nostan hattua kirjailijalle. Hän on saanut pidettyä kaiken kasassa, vaikka näin monen henkilöhyppelyn jälkeen helposti pakka leviää pahanpäiväisesti. Vaikka Rebeccassa ei ole toivomaani syvyyttä, hänen osuutensa myös vievät tarinaa eteenpäin ja ymmärrän, että hän on tärkeä kokonaisuuden kannalta. Haluan lukea kirjan loppuun ja katsoa, miten tarinassa käy. Kirjoitan paremman arvion sitten, kun olen saanut tämän kokonaan luetuksi.

Erityismainintana kiitän Eveliina Rusasta kannen suunnittelusta.

Jälkisanat

Lukumaraton ei rullannut tällä ensikertalaisella niin kuin piti. Itseasiassa ei sinne päinkään, vaikka olin kuinka ollut innostunut viikkoja etukäteen, iski kauhea ramppikammo. 

Ensivuonna osaan varautua ja lähden rentoilusta käsin. Mitä sitten, jos muut lukee 1500 sivua kevyesti. Mun tarvii vaan keskittyä rikkomaan tämän vuoden saldo ensi kerralla. :)

Kiitos lukumaratonin järjestämisestä Blogistania ja Minna Vuo-Cho! :)