Muuttuva kirjasto 1. osa

Olen miettinyt tätä postausta vuoden alusta lähtien. Sen lisäksi olen kirjoittanut sen moneen kertaan tässä ajassa, mutta mikään ei ole tuntunut hyvältä. Näin Töölön kirjaston avajaisten kunniaksi päätin tehdä tästä postauksesta sarjan, jossa yritän käsitellä aihetta mahdollisimman monesta näkökulmasta. Ehkpä silloin minulla on mahdollista sanoa kaikki, mitä tähän aiheeseen liittyen on ollut mielessä.

Oma mielipiteeni aiheesta "Muuttuva kirjasto" on muovautunut pitkin alkuvuotta. Olen lukenut mielipidekirjoituksia ja blogipostauksia, keskustellut ystäväni kanssa ja pallotellut ajatuksia pienessä päässäni. Päätin siis työntää lusikkani soppaan ja hämmentää sitä vähän.  Hämmennysprosessini alkoi muuttumaan aika totiseksi siinä vaiheessa, kun keväällä haastattelin aiheesta Keskustakirjaston edustajana Helsingin kirjaston kirjastotoimen apulaisjohtaja Anna-Maria Soininvaaraa  ja Rikhardinkadun kirjaston johtaja Heli Roiskoa. Asetelmahan on moderni tulevisuuden Keskustakirjasto vastaan perinteinen vanhan tunnelmallinen Rikhardinkadun kirjasto. Näissä molemmissa haastatteluissa tuli esiin niiiiin paljon kaikkea innostavaa kirjastojen mentaliteetista ja toiminnan kehityksestä ydintehtävään kajoamatta, ettei katsontakantani suomalaisiin kirjastoihin enää ikinä tule olemaan sama. Toivon, että jokaisella kirjastolla on yhtä innostuneet johtajat, kuin Soininvaara ja Roisko ovat.

Sanottakoon vielä, että tässä sarjassa sekoittelen omia mielipiteitäni Roiskon ja Soininvaaran haastatteluiden vastauksiin. Kaikkein kärkevimmät kommentit ovat omiani ja värikynissä en ole säästellyt. Tarkoitus oli tehdä rehellisesti omista peloistani, mutta myös sopivan objektiivinen postaussarja. Haastattelujien antia on luettavissa eniten seuraavissa postauksissa.

Tähän samaan väliin minun on kerrottava pieni incident. Minulla oli vieraanani ystäviäni Briteistä ja olimme itse asiassa Rikhardin kadun kirjaston huudeilla. Tarkoitukseni oli sanoa vierailleni, että Suomen kirjastoverkko on laaja (engl. vast), mutta menin vahingossa oikea, luova, aivopuoliskoni edellä selittäessäni ja sanoinkin vahingossa edistynyt (engl. advanced). Huomasin virheeni heti, mutta en jaksanut korjata, sillä eihän Brittivieraat siitä kuitenkaan mitään hyödy 4 päivän lomansa aikana. Samahan se on, kun eivät siitä seuraavana päivänä kuitenkaan puhu, niin paljon small talkia yhdelle päivälle tuli puhuttua muutenkin. Vieressämme oleva nainen alkoi myhäilemään siihen tyyliin, että 'voi voi tyttö ku on söpöö miten pidät meidän vanhaa kirjastoverkkoamme edistyneenä.' Tässä sinulle, rouva, terveisiä: verrattuna moneen muuhun paikkaan, niin kyllä meillä vaan on! Esimerkiksi pk-seudulla saan pyytää kirjastoa toimittamaan haluamani kirjan mihin tahansa toivomaani kirjastoon. Hiljaa ei tarvitse olla. Saan lainata kerrallaan enemmän kuin 10 kirjaa. Kirjastojen tehtävänä on olla kansan sivistyksen ylläpitäjänä ja sen eteen tehdään jatkuvasti työtä. Yhä useampi kirjasto pyrkii määrärahojensa ja resurssiensa puitteissa olemaan tässä ajassa tarjoten sähköisiä lehtiä ja kirjoja ja mahdollisuuksia kansalaisille tutustua esim. 3d-tulostamiseen yms. Kirjastojen tiloissa pidetään monia erilaisia tilaisuuksia, joiden kautta kansalaiset pääsevät ilmaiseksi tutustumaan itselleen ennen vieraisiin asioihin. Lisäksi kirjastosta voi lainata energiamittarin. Että nih! (Meillä on varmasti vielä opittavaa, mutta ei ne asiat niin hohdokkaita vältsii muuallakaan oo. Riippuu paljon perspektiivistä. Ja siitä, mitä unohdin mainita.)

HUOM! Seuraava kappale on täysin omaa tulkintaani ja värikyniä on käytetty ja paljon.

Koko elämänkokemukseni mukaisesti käsittääkseni kirjastot ottaisivat asiakkailtaan vinkkejä vastaan mielellään, mutta eivät kysyttäessä saa mitään konkreettista. Käännän tämän karummalle kielelle, jotta asia saisi vähän enemmän pontta: Koita siinä sitten edistää kansalaisten sivistystä, toisaalta säilyttäen vanhaa, toisaalta modernisoiden sopivasti, kuitenkaan olematta jämähtänyt paikalleen, kun asiakkailta tulee vain viestiä ettei tämäkään uudistus kelpaa. Kenen mielestä liian kehittynyttä, ja kenen mielestä "so last season"!  Mikäli yhtään ymmärsin oikein, kansalaisten toiveita kysyttäessä vastaukseksi tulee ympäripyöreää: kirjaston pitäisi keksiä jotain, uudistua jotenkin, ja pysyä ajassa hukkaamatta vanhaa!  Jep Jep. Mutta miten?

Digi

Diginatiivit kritisoivat kirjastoja jämähtäneiksi laitosmaisiksi museoiksi, kun taas digiaikaa vierastavat suorastaan halveksivat kirjastojen modernisaatiota, ja pelkäävät, että tuulipuvussaan hyllyjen välissä kulkiessaan eksyvänsä kirjaston sisällä cocktail-tilaisuuteen. (True story! Eräälle tutulle kävi näin, kun yhdisti iltalenkin ja kirjastokäynnin!) Digifobiootikot pelkäävät kirjastojen hävittävän kaiken vanhan ja kauniin, kun taas digin aallonharjalla ratsastavat pitävät nykyajan kirjastoja niin kuollettavan tylsinä.

Uudistumisen pelko hiertää aavistuksen takaraivossa, mutta siitä huolimatta minäkin olen sitä mieltä, etteivät kirjastot voi jäädä paikalleen - ajassa on pysyttävä. Tämä on kirjastolle välttämätöntä siksi, ettei se menettäisi asiakkaitaan, mutta myös kirjastolain kirjaimen täyttämisen vuoksi.
Kuitenkin itse aavistuksen omaisesti pelkään kirja-alan puolesta, ja sen myötä myöskin kirjastojen muuttuvan sekatavaralainaamoiksi, joissa paperikirjoilla ei enää ole sijaa. (Lähes) jokaisen lukutoukan unelma on ainakin kerran elämässään päästä tosielämän Disneyn Kaunottaren ja Hirviön kirjastoon yksinänsä kuljeksimaan, ja vain nauttimaan sen tunnelmasta. Lisäksi itse haaveilen omasta, yksityisestä, kolmen metrin korkuisesta ja noin 10 neliön kokoisesta kirjastohuoneesta, mikä olisi tietysti ihanan valoisa kauniisti sisustettu, keskellä nojatuoli ja lukulamppu, ja jossa kulkee seinänviertä pitkin kirjoja lattiasta kattoon. Kirjaston tunnelma on se juttu, jota itse eniten fiilaan. Minä pelkään, että kirjastoista tulee digitaalisaation myötä  steriilejä etäytötiloja, joissa joku kirjastovirkailija on muistaakseen pidellyt kirjaa kädessään kaksi vuotta sitten. Haastattelujen perusteella, tähän ei olla kirjastoja viemässä.

Kirjastossa saa puhua (?)

(Niitä värikyniä on käytetty täälläkin tekstin luonteen vuoksi. Älä vedä herneitä kovin syvälle, saattaa vielä eksyä matkalla.)
Kirjastoissa on äänen ja hiljaisuuden kanssa on tasapainoiltu pitkään. Ensin nutturapäiset kirjastovirkailijat hyssyttelivät ja tuijottivat haukankatseellaan pöllönpään kokoisten silmälasiensa takaa niitä hyllyjen välissä kulkevia poloisia kansalaisia niin, että permanentti vain tutisi pelosta jos kenkä vähänkin narskui, kirja putosi lattialle tai erehtyi tervehtmään naapuriaan. Sittemmin asiakkaat vaativat vapautusta totalitäristisestä hiljaisuudesta, kun ei semmoisia kenkiä ollutkaan, jotka eivät sadesäällä olisi narskuneet kirjaston aavemaisen jylhillä lattioilla. Pikkuhiljaa kuiskailu sallittiin, puheensorina teki tuloaan ja jos tänäpäivänä haluaa saada luettua lehtensä täydellisen hiljaisuuden vallitessa vaikkapa kallion kirjastossa, niin joutuu varautumaan pommikuulosuojaimilla. Siellä kun iloisten nuorten naurut kaikuvat lehtienluku parvelle (vaikka kyllä kalliossakin on hiljaisia tiloja). Nyt asiakkaat ovat alkaneet kaipaamaan rauhallisuuden perään. Mutta kirjastovirkailijat eivät enää hyssyttele; asiakkaat voivat itse valita mihin kirjastoon menevät, käyttävätkö opiskeluhuonetta tai tarvittaessa varata hiljaisen työtilan itselleen. Soininvaara huomauttaa, etteivät nuoret tahallaan ole häiriöksi ja melua meluamisen vuoksi. Sitä ääntä vain syntyy silloin, kun nuoria kerääntyy useampi samaan kaveriporukkaan ja se on vain aivan normaalia. Niinpä. Minä itse tiedän mihin kirjastoon kannattaa suunnata silloin, kun haluan olla rauhassa ja minne mennä silloin, kun haluaa vähän enemmän ääntä ympärille, jottei nukahda. Ongelma tietysti syntyy silloin, kun sillipurkin kokoista tilaa kutsutaan kirjastoksi ja tuulettaessa ulko-ovi osuu takaseinään. Silloin ei voi valita.. Silloin täytyy joustaa tai kirjaston henkilökunnan täytyy keksiä luovia ratkaisuja.

Mitä yhteistä on kirjastolla, remonttireiskalla ja porakoneella?

Jo joitakin vuosia sitten olin lukevinani lehtiuutisesta, että jostain Suomen kirjastosta voi lainata porakoneen. Tästä nousi tietenkin tietyissä piireissä hirveä meteli. Mitä tekemistä porakoneella on KIRJAstojen kanssa? Erittäin tärkeä pointti tässä välissä varmaan olisi huomauttaa, että vain noin 50% kirjastojen asiakkaista enää tänäpäivänä lainaa yhtään mitään. Kirjat ovat edelleen kirjastojen hittituote ja sen vuoksi nimen muutos lainaamoksikaan ei oikein tunnu kätevältä. Vastoin yleisiä luuloja, useat tavarahankinnat eivät mene kirjaston budjetista. Esimerkiksi Helsingin kirjastoista on mahdollista lainata mm. Liikuntavälineitä (rahoittajana liikuntavirasto), energiamittareita (rahoittajana HELE) ja verenpainemittareita (rahoittajana SOTE). Näiden välineiden vuoksi euroakaan ei siis uhrata kirjabudjetista, ainoastaan hyödynnetään kansalaisten tuntemaa kanavaa, kirjastoa. Tämän ymmärrettyäni oikeasti tajusin, ettei minulle tulisi ikinä mieleenkään lähteä lainaamaan esim. energiamittaria Helen pääkonttorista, mutta saattaisin ehkä tarpeen tullen lainata sen kirjastosta, koska sinne menemiselle on minulla matala kynnys.

Ehkäpä se oman elämänsä tee-se-itse remppamies lainaakin porakoneen kirjastosta ja remonttireiskan haalareihin sonnustautuneena päättääkin samalla lainata remontoinnin ABC-kirjan ja näin ollen säästyy ikäviltä yllätyksiltä ja isoilta ylimääräisiltä vahingoilta ja laskuilta. Tai kirjaston vakioasiakas kantaessaan selkä vääränä 50 kilon edestä painettua sanaa repussaan huomaa kirjastosta poistuessaan, että uuden IKEA-peilin voisikin kiinnittää näppärästi kirjaston porakoneella seinään. Hän siis poistunee repussaan ne 50 kiloa kirjoja, kädessään porakonelaukku, ja lupauksen kanssa, että seuraavana päivänä on kipeät hartiat.
Keneltä se on pois, että kirjastosta löytyy porakone?

Tämän ensimmäisen "Muuttuva kirjasto" -postauksen myötä haluan toivottaa teille oivalluksen hetkiä blogissani. Seuraavassa osassa kurkataan tunnelmalliseen vanhaan Rikhardinkadun kirjastoon. Sen jälkeen puhutaan vähän tulevaisuudesta, ja vuonna 2018 ovensa avaavasta keskustakirjastosta. Sarjan viimeisessä osassa piipahdan tänään ovensa avanneeseen Töölön kirjastoon (koska en tänään avajaisiin päässyt!), ja yritän peilata uusien ajatusteni ja uutta kirjastoa. Kuinka Töölöläiset ovat onnistuneet sovittamaan uuden ja modernin vanhaan?

-Tiina

Ps. Blogin oikoluijalle haluan toivottaa erittäin ihanaa synttäriä! <3 Kiitos, että tuet bloggaamistani. <3