Kirjamessut 2016 Torstai

 Torstai Day 1#

Mä oon niiiiiin rajattoman iloinen, bloggaajien näkemisestä, bloggaajien menestyksestä, kirjallisuus alasta ja kirjailijoiden menestyksestä! J J Musta on ihanaa, että saan omalla blogillani ja satunnaisilla videoillani jättää oman leimani ja olla edistämässä kirja-alaa, niin kuin muutkin bloggaajat ja vloggaajat. J

Julkaisin Youtubessa kaksi lyhyttä kuulumiset -videota, mutta mulla on työn alla niistä koontivideo (-videoja?). Oli ihan älyttömän jännää! Vaikka huomaankin, että mun pitää vielä harjoitella tuota videolla haastattelua, mut olkaa armollisia vielä. Tää videojuttu on mulle aika uus kuitenkin, kun en oo niitä paljoo tehny.

https://www.youtube.com/watch?v=tV41iUFCgMo

https://www.youtube.com/watch?v=T1LrUkonh3c

Tässä hieman poimintoja tämän päivän sessioista, joissa vierailin.

Avajaiset

Osallistuin kirjamessujen avajaisiin, joissa avajaispuheenvuoron piti Jari Tervo. Tervon poliittinen kannanotto EU:n kiusallisen nolosta tavasta ulkoistaa hädänalaisten auttaminen Turkille koettiin sekä mielenkiintoisena että harmillisena. Tervolla oli asiaa. Hänellä oli tilaisuus ja hän päätti käyttää puheensa alkupuolen ravistellakseen suomalaisia. Mielenkiintoinen ja rohkea veto. Mutta voiko Tervolta odottaa muuta? Jos Tervoa täytisi luonnehtia jotenkin, niin ehdottomasti painavan asian totuudentorvi, joka haluaa edistää hyvää ja tekee sen hillitysti räväyttäen. Niin kuin tänäänkin. Noh, kyllähän se Tervo mainitsikin, että kirjallisuus on oiva tapa päästä toisten ihmisten nahkoihin ja kirjallisuus suurin empatian mahdollistaja.

Lisäksi avajaisissa jaettiin Rakkaudesta kirjaan palkinto jo 16:ta kertaa, ja tänävuonna palkinto meni Kouluneuvos ja kirjailija Kirsti Mäkiselle, palkinnon otti vastaan hänen tyttäsensä, johtuen palkinnon saajan valitettavasta sairastumisesta. 

Alvar Renqvistin palkinto, mikä jaetaan ansioituneelle kustannustoimittajalle meni tänä vuonna Harri Haanpäälle. Haanpään kiitossanat olivat sydämellisen, itsetutkiskelevan humoristiset. ”Onko palkinto muuttunut iäkkäimmille jaettavaksi lohdutuspalkinnoksi?” ja ””Olen ennenkaikke onnistunut lannistamaan ja itkettämään kirjailijoita” kuulostavat nyt oudoilta kommenteilta, mutta sopivat erityisen hyvin kontekstiinsa.

Jaakko Hämeen-Anttila

Hämeen-Anttilaa on miellyttävää kuunnella. Alkuun puhuttiin hänen muutostaan Skotlantiin, mutta myöhemmin keskustelu kääntyi Iranin kansalliseepokseen, Kuninkaiden kirjaan. Kuninkaiden kirjassa on monta kerrosta. Tavan rahvasta aika vähän seillä, mutta siellä myös kuninkaita myös pistettiin järjestykseen kansan toimesta, jos eivät olleet hyvä kuninkaita. Eepoksessa on kuitenkin enemmän lohikäärmeitä, kuin kansalaisia.

Ruoilijan kynästä laajaksi eepokseksi, siihen meni semmoiset 500 vuotta, Hämeen-Anttila käänsi teoksen 9kk:dessa. Hän tähdentää, että vaikka jotenkin tämäntyyppisissä töissä arvostusta annetaan helposti, jos työtä on tehty se 30 vuotta, ja vaikka hän oli lukenutkin kirjan persiaksi jo nuoruusvuosinaan, työhön meni kuitenkin se ihmislapsen raskausajan verran. Eiköhän sekin ole ihan tarpeeksi arvostettavaa?

Kirjat, Digi ja Nuoret – kuinka tavoittaa milleniaalit

Olen edelleen ihan liekeissä siitä, miten hyviä heittoja panelistit heittivät. Tässä parhaat, ei-sanasata-sanan ja vähän yhdistellen:

•       Digi kirjallisuudessa pitäisi olla muutakin, kuin sähkökirja! Esim. Suomen GoodReads-app. 
•       Lukeminen oli tärkeää, koska se antaa paremman mahdollisuuden hahmottaa kokonaisuuksia. Kukaan mun tietämä lukiolainen, joka on joutunut ottaan sähköisen oppikirjan, ei oo tykänny siitä. Koska on tottunu tuijottaan ruutuu viihdetarkoituksessa, ja nyt pitäis käyttää muuhun. Sitä vaan tuijottaa ruutuu ja ei sisäistä.
•       Koulujen lukusuosituslistat pitää uudistaa. Ei ne nuoret oikeesti sitä tuntematonta halu lukee, vaikka opettajalle niin väittisivätkin.” (JUST NIIN!)
•          Ongelma on siinä, että vaikka meillä on ihan hirveesti hyvää nuorten kirjallisuutta, niin ei ne nuoret mee nuortenkirjahyllylle. Ei ne halu kirjallisuutta nuorille, ne haluu kirjallisuutta mikä sopii ’just mulle’. Miten ne löytää sen. Aiheet ei kerro mitään siitä, et millainen se kirja oikeesti on. Nuoret haluu lukee semmoista, mikä sopii niiden senhetkiseen fiilikseen.
•         Jos ei-lukevalle lämästään käteen Tuntematon, Seittemä Veljest tai Häräntappoase, nii se oli sit siinä. Nuorille pitää antaa kirjallisuutta, mikä saa ne innostumaan, ei pakkoluetuttaa jotain, mikä ennen oli in.
•          Sähkökirjat on parasta lukea Kindleltä, sopii silmille paremmin ja siinä ei oo koko ajan plimpottelemassa eri some-ilmoitukset. Pakko keskittyy.

Koskinen ja Pulkkinen

Lisäksi kävin kuuntelemassa Riikka Pulkkista ja JP Koskista heidän kirjoistaan. Molemmat haastattelut olivat mielenkiintoisia, kuitenkin keskustelut olivat niin syvällä kytköksissä heidän kirjoihinsa ja taustatyöhön. Kyseiset kirjailijat ovat syystäkin kirjallisuudessa pinnalla ja heidän haastattelunsa täytyy käydä kuulemassa itse.

Koskinenhan kirjoittaa paljon. Kaikenlaista. Ja vielä hyvin. Sen lisäksi hän kuuntelee paljon erityyppistä musiikkia, klassisesta lähtien. Hän kertoo seuraavansa monia eri aloja/juttuja, jotta aivot pysyisivät kunnossa. Mikäli hän saa tällä hetkellä työn alla olevan juttunsa mieleisekseen, pääsemme lukemaan häneltä 1150-luvulta starttaavan teoksen.

Pulkkinen yritti saada isoäitinsä kokemuksia mukaan hänen nykyiseen kirjaansa myöskin isoäitinsä äänellä. Ne eivät Pulkkisen mielestä istuneet kokonaisuuteen, joten ääni vaihtui mummosta pikkupoikaan. Pulkkinen vieraili Berliinissä muutamia kertoja. Nyt Pulkkisella on kokeiluvaiheessa eräänlainen ajatus Talosta, jossa on asukkaita ja niillä on oma näkökulmansa. Mutta kyseessä on vasta ajatuksella leikkiminen, joten saamme nähdä, tuleeko tästä hänen kuudes kirjansa. 

Torstai oli kyllä huikee, toivottavasti loppumessut jatkuu samaa rataa! :) <3

Maailman pienimmät kirjamessut Hämeenlinnassa

Edit 1: teksti julkaistu silmät sirrittäen, ja näemmä myös yksi hyvin oleellinen kappale jäi pois. Nyt korjattu!

Edit 2.0: kun kerran lähtee ryssimisen tielle, nii tehdään se sitten kunnolla... ;)

Jokin aika sitten törmäsin somessa Maailman pienimpiin kirjamessuihin, ja sydämeni liikahti. Minusta oli samanaikaisesti niin symppistä ja liikkistä, että kolme kirjailijaa Hämeenlinnasta päättää järjestää Maailman pienimmät kirjamessut, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa, kuin merkitä tapahtuma kalenteriin ja julistaa miehelleni, että "Perjantaina 26.8 auto on sitten mun. Minä ajan Hämeenlinnaan Maailman pienimpiin kirjamessuihin". Ilmeisesti mieheni

a) On tässä vaiheessa  avioliittoamme ymmärtänyt, miten tärkeitä kirjat ovat minulle
b) Koki tapahtuman nimen myöskin niin symppiksen liikkikseksi, ettei voinut kuin myöntyä
c) Ymmärsi saavansa tehdä lopputyötään täysin keskeyttämättä pitkälle iltaan
d) kaikki edellä mainitut

Lupa saada auto käyttöön heltyi kuitenkin nopeasti.

Tunnustan. En ole kovin usein vieraillut Hämeenlinnassa ja niinpä en oikeastaan edes tiennyt verkatehtaastakaan mitään. Luulin olevani hyvissä ajoin ja saavani parkkipaikan helposti, sillä olin paikalla 50 min etukäteen. Vähänpä minä tiesin, sillä verkatehtaan edessä oleva piskuinen parkki oli aivan tupaten täynnä. Tanssittuani hetken pari balettia iäkkäällä farkkufocuksellani, onnistuin valloittamaan parkkipaikan.  Sydämessäni tanssin voitontanssin, I did it!

Facebook eventistä löytynyt ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta:

Ohjelma

19:00 Messujen alkusanat

19:10 Tuomas Kyrö ja JP Koskinen haastattelevat Tapani Baggea

19:40 Tauko, kirjanmyyntipiste auki

19:50 Tuomas Kyrö ja Tapani Bagge haastattelevat JP Koskista

20:20 Tauko, kirjanmyyntipiste auki

20:30 JP Koskinen ja Tapani Bagge haastattelevat Tuomas Kyröä

21:00 Messujen loppusanat, kirjapalkintojen arvonta

Messut pidettiin verkatehtaan viihtyisässä kahvilassa, josta sai tilata itselleen virvokkeita pitkin iltaa. Viereeni istuutui varsin mukava rouva, jonka kanssa oli mukava rupatella lukemisesta. Voin sanoa, että kirjat yhdistävät ja saavat  omaa tilaa vaativat suomalaisetkin löytämään tien toistensa luo tällaisissakin tilanteissa.

Ilta oli mukavan rento, josta kertoo se, ettei alkusanoissa mennyt paria-kolmea minuuttia kauempaa, tauot eivät ehkä ihan pysyneet 10 minuutissa, arpalipukevihkonen hävisi teille tietämättömille, ja yleisö sai ulvoa naurusta kerta toisensa jälkeen, kun piinapenkissä olijat itse tai piinaajat päästivät luovan aivopuoliskonsa vauhtiin. Yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä, mutta kuten kulttuuriin kuuluu, ensimmäisessä sessiossa kukaan ei uskalla kysyä. Seuraavassa sessiossa tupsahtaa pari ja viimeisessä muutama. Sen sijaan omat kengänkärjet kiinnostavat. Minusta tuntui kuitenkin, että kaikki viihtyivät, niin yleisö, kuin parrasvaloissakin olijat. Kuulin messujen jälkeen paljon vierailijoiden kiittelevän järjestäjiä.

Edit 1: Sen lisäksi, että nämä piskuiset messut olivat hyvin rennot ja mukavat, minusta oli huikeaa kuulla myös kirjailijoiden kertovan oman uransa alkuajoista. Erityisesen mielenkiintoista oli kuulla Baggen kertomana Finnwestin ja Cottonin ajoista, joista  Baggen kirjoittamisen perusta luotiin. Cottonin ja Finnwestin peruja ovat, että päivällä kirjoitetaan työpäivän verran ja illalla tutkitaan. En ollut osanut ajatella, että tämä tyyli olisi ns. "sallittua", kun useimmiten kuulee kirjaijoiden vannovan "ensin taustatyö, sitten kirjoittaminen"-marssijärjestyksen nimiin. Miten virkistävää!

Edit 2.0: Kröhöm! Mulla mennee nyt puurot ja vellit sekaisin.  Kannan vastuuni, mutten halua kajota ylempään kappaleeseen, syystä että elämä on laiffia ja tosielämässä virheitä ei voi pyyhiä pois, niin kuin 8-luokalla matikankokeessa. Sen sijaan jälkihuomautuksille on aina tilaa. ;) Sain ystävällisen korjauksen asianosaiselta. Bagge tarkoitti, että illalla tutkitaan myöhempiä juttuja varten. Lämmin kiitos oikaisusta! :) *Lightball!* Nyt nimittäin loksahti paikalleen se, mitä tarkoitit oikeasti sillä tehokkaalla ajankäytöllä.  Voisin yrittää hyödyntää tätä hehkulamppua omalla tavallani blogini parissa työskennellessäni. :)

Pienten messujen etuna on se, että kun pönötys loistaa poissaolollaan, tulee kirjallisuusmaailman tähdistäkin ihmisiä lukijoilleen. Tai ainakin melkein. Itse olen huomannut, että viime vuosina kun olen tavannut kirjailijan, aivosähkökäyräni vetää viivaa. Helsingin messuilla olen soperrellut signeeraustilaisuudessa yhdelle jos toiselle, ja hädin tuskin saanut sanaa suustani. Mutta kyllä totaalinen pohjanoteeraus oli Hämeenlinnassa Maailman pienimmillä kirjamessuilla, kun yritin kovasti kysyä Koskiselta mieltäni askarruttanutta asiaa hänen uutuuskirjastaan. Vaikka olin miettinyt, mitä haluan kysyä, huonosti nukuttu yö ja pakon vuoksi tavallista aikaisempi aamu yhdistettynä pienen kirjabloggaajan jännitykseen tavatessa suuren, useamman kirjan julkaisseen kirjailijan, peli oli jo menetetty. :D Mutta sain vastauksen kysymykseeni, sehän on tärkeintä. Jännä miten sitä löytääkään itsestään uusia piirteitä. Olen tottunut keskustelemaan sujuvasti useiden ihmisten kanssa, joita kunnioitan ja pidän esikuvinani, mutta kirjailijat saavat minut halvaantumaan totaallisesti. En olisi pari vuotta sitten uskonut, jos minulle olisi tämä sanottu. Lisäksi tapasin tämänhetkisen suurimman esikuvani, kustannustoimittaja Anna-Riikka Carlsonin! JEI! Ajoin kotiin onnesta soikeana ja typerä virne naamallani. My life is now complete!

Alle olen yrittänyt koota minua puhuttelivimmat ja mieleenpainuneimmat jutut (lähes) niin kuin ne sanottiin. Enjoy!


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Bagge:
"Historiallisissa dekkareissa on se, et jos yksityiskohdat on kohdillaan, niin muun voi valehdella sitten." ***Mind Blow***

Kyrö: "Mitä mieltä oot kollegojen mielipiteestä, että kirjoittaminen on maailman raskain ammatti, noin niinkuin verrattuna romanialaiseen kaivostyöläiseen?"
Bagge: "Nii.. en osaa sanoa.. Ei kai se sen rankempaa ole?" ****Yleisö ulvoo naurusta****

Kun Baggelta kysytään, miksi hän muutti Hämeenlinnaan, vastaukseksi tulee ensin jotain halvemmista asunnoista, sen jälkeen lisäys:
"Kun katsoo historiaa, yleensä suurmiehet on syntyneet Hämeenlinnassa ja sitten muuttaneet pois, kun ei täällä oo ollu sitä jotain. Mä oon tehny just päinvastoin!" **Virnistys**

Koskinen:
Piinaajat nostavat esiin, että Koskinen on tehnyt myös muita töitä kirjoittamisen ohella. Tähän väliin Koskinen pääsee veistelemäään:
"Mä oli siellä kaivoksessa, jossa te ette olleet!" **Nauran**

"Jokainen itseään kunnioittava kääntää 1100-luvun kronikoita itselleen!" **Yleisö hirnuu**

Kyrö:

Kyrö kertoo, että hän kirjoitti kirjan per vuosi, mutta niitä julkaistiin vaan parin vuoden välein, koska: "Ei me nyt julkaista tätä sun ensimmäistä kirjaa uudestaan huonompana."

"Kirjoitettin Domen kaa puoliksi elokuvan kässäri (Mielensäpahoittaja). Mä lähetin viimeisen korjatun version Domelle, ni se vastaa et 'Tota, meillä oli eilen viimeinen kuvauspäivä. Karonkka olis huomenna!' Heh." *****Yleisö repeää****

"Nuorempana urpona tässäkin, niin vanhemmat kirjailijat on tehnyt omat virheensä. Minä oon saannu välttyä niiltä virheiltä. Minä teen omat virheeni, jotta seuraavat välttyy niiltä. Jos toivottavasti vielä seuraavia tulee." ****Kahvilan ylle laskeutuu syvä, totinen hiljaisuus, kun kuulijat ymmärtävät sanojen painon. Päätetään suomalaiseen tapaan siirtyä tauolle.****

Kyrö, pelko pois! Mikäli kustantamot vaan vielä haluavat jatkaa toimintaansa, niin voin vakuuttaa, että aina löytyy kirjailijoiksi haluavia. Ihan hyviäkin sellaisia. Mutta kiitos kauniista ja merkityksellisistä sanoista. Ne koskettivat.

-Tiina

Lukumaraton

 Eilen vähän kuivaharjoittelin lukemalla Linnanmäellä kahvilassa Lucinda Rileyn Keskiyön Ruusua pidemmälle, sillä aikaa, kun mieheni ja lankoni hankkivat itselleen jännitystä elämään. Toinen lankomiehistä ainakin oli Space Shottiin joutuessaan saanut totaalihalvauksen. Näytti kuulemma suden nähneeltä oravalta. Ei varmaankaan paljoa poikennut totuudesta.  Aloitin lukumaratonin kuitenkin tänään, sunnuntaina 10.7 klo 12:28 ja tarkoituksenani on lukea omaan tahtiin sen mitä ehdin. (Hieman joutuu pyykkiäkin pesemään ja kaupassakin käymään.) Tarkoitus olisi ainakin saada luettua loppuun tuo Ystäväni Rasputin ja jonkin verran jatkaa Keskiyön ruusua, mutta saa nähdä jatkanko sittenkin jotain muuta kirjaa, vai aloitanko uuden? (Salainen paheeni, useampi teos samanaikaisesti kesken!)

Lukumaraton raporttini ja arvostelut / kommentit: 

Ystäväni Rasputin 
(lukumaraton sivut 278-355)

Ensiksi päätin lukea minulla kesken olleen JP Koskisen Ystäväni Rasputin kirjan, mikä monella erilaisella tavalla oli kiehtova.

JP Koskiselle kiitokset hämmentävästä lukukokemuksesta. Hän todellakin oli onnistunut Rasputinin kuvaamisessa hämmentävän hienosti. Rasputin sai minussa aikaan ahdistusta, vihaa, sääliä ja olipa Koskinen onnistunut myös tuomaan Rasputinin isällisen rakastettavuudenkin esiin. En ole kokenut Venäjän vallankumouksen tuntija, vain Hirvisaarelta, Boynelta ja nyt Koskiselta muutama kirja luettuna, mutta tavallaan haluaisin uskoa, että Koskisen kuvaus Rasputinista on lähinnä totuutta. Jollei Rasputin tosiaan olisi ollut niin monitahoinen, kuin tässä kirjassa, ei hän varmasti olisi kohonnut niin suureen suosioon Tsaarittaren silmissä; ei vaikka olisi pysyvästi parantanut Aleksein. Tästä varmasti monet ovat eri mieltä, mutta amatöörinä pysyn kannassani. Rasputin ei ole voinut olla 100% iljettävä ja vastenmielinen.

Tässä tarinassa oli aiheesta ja historiallisista faktoistakin johtuen aavistuksen omaisesti yhteneviä piirteitä John Boynen Tarkoin vartioidun talon kanssa. Lähinnä muutama päähenkilöön liittyvä seikka ja häivähdys loppuratkaisua, mutta siltikin näissä kaikissa yhteneväisyyksissä, eroavaisuudet ovat läsnä. Erityisesti Boynen ja Koskisen erot näkyvät Rasputinin henkilöhahmossa. Jos pitäisi valita (ja kun pitää), niin suosin suomalaista ja totean, että Ystäväni Rasputin pesee Tarkoin vartioidun talon kyllä kirkkaasti.

Kirjassa räävittömyys on koko ajan läsnä, se vähän niin kuin kuuluu asiaan, mutta sen sijaan, että Koskinen syyllistyisi sillä mässäilyyn, hän osaa taitavasti sivuttaa kliseiset sudenkuopat ja tyytyy kertomaan vain sen, mikä on oleellista ja/tai vie tarinaa eteenpäin. Tästä olen kiitollinen, mikään ei inhota enempää, kuin turha mässäily räävittömyyden alttarilla. Tässä räävittömyyskin oli siistiä. Kiitos.

Kiitän myöskin viimeisistä kahdesta sivusta. Ne kruunasivat kirjan taidokkuuudellaan ja täysin erilaisella otteella. Jollet ole Ystäväni Rasputinia lukenut, suosittelen sitä lämpimästi, mutta kiellän kajoamasta kahteen viimeiseen sivuun ennen aikojaan! Ne on sijoitettu loppuun, koska kuuluvat sinne.

Väliaikatietoja

Huomaan, että tänään minulla on hyttysen keskittymiskyky. Sivuja on tällä hetkellä kasassa vaivaiset 162. Se on vain parisen kymmentä enemmän kuin eilisen kuivaharjoittelun, huomattavasti lyhyemmän ajan lukemisen jälkeen. Yritän lohduttautua seuraavilla seikoilla:

• Olen tänään saatellut lankomiehet kavereineen takaisin pitkälle kotimatkalle kukonlaulun aikaan, minkä johdosta kävin uudelleen nukkumaan ja nukuin paljon pidempään aamupäivään, kuin olin suunnitellut.
• Olen pessyt pyykkiä.
• Olen käynyt kaupassa
• Olen kirjoittanut blogia
• Lukunopeuteni on keskimääräistä aavistuksen alhaisempi. Semmoinen fun fact, että todistetusti se, että ihminen lukee paljon EI vaikuta lukunopeuteen. Elämässään paljon lukeva mitä todennäköisimmin lukee samalla lukunopeudelle paljon, mikäli ei erityisesti treenaa lukunopeuden vauhdittamista. Eli urbaani väite "luen nopeasti, koska luen paljon" ei pidä paikkaansa. Näiden kahden välillä ei ole kausaliteettia. 
• Olen lomalla neljättä päivää, joista tämä on ensimmäinen rentoilun mahdollistava päivä, tänään pitää ottaa rennosti.
• JP Koskisen Ystäväni Rasputin oli niin ajatuksia mylläävä kirja, että aivoni kaipaavat tilaa pohtia ja hengittää. Haluan erittäin vakaasti vain ajatella
  
  Näiden lisäksi:
• Twitteri häiritsee lukemistani. Huomaan alituisesti lukevani muiden twiittejä
• Twitterissä lukumaratoniin osallistuneet päivittävät kilvan toinen toisiaan huimempia sivumääriä, ja tiedän, etten pysty yltämään samaan. (Miten joku on onnistunutkin lukemaan yli 1500 sivua?)
• Minulla ei ole aikeissa valvoa koko yötä, joten vähenevä aika alkaa muuttamaan mukavasta sunnuntaitekemisestä suorittamista. Töissä suorittaminen on ihan fine, mutta kotioloissa haluan tehdä asioita rentoudesta käsin.
• Minusta alkaa enemmän ja enemmän tuntumaan siltä, että ulkoinen paine ohjaa lukemaan, ei rakkaus lajiin.

Päätän lopettaa tältä päivältä tietäen, että tämän vuoden lukumaratoniin osallistuminen ei tuottanut toivotunlaisia tuloksia. Huomenna luen, jos tuntuu siltä, en ota enempää paineita. Kuten sanottu, harrastusten kanssa en tykkää paineesta, vaikka muulloin se on ihan fine. 

Pettymyksestä huolimatta päätän onnitella itseäni hyvästä työstä 162 sivun kohdalla. Sainpahan luettua yhden keskeneräisen kirjan loppuun ja jatkettua toista. Vaikka olen pettynyt saldoon, en kadu mitään. Saan siis onnitella itseäni. <3

Hyvää yötä! :)

Virallinen valvoja, Albert Einstein, reilu viikko sitten valvoi lukumaratonin harjoittelua. Kuppi kahvia Keisarille kertoo kotikaupungistani.

Maanantaiaamu

En ottanut paljoakaan paineita lukemisesta tänään, ja se oikeastaan kannatti. Luin 151 sivua aamun aikana Lucinda Rileyn Keskiyön Ruusua ja olen iloinen, että tein niin. Eilisen keskeyttämisen jälkeen en enää lukenut, mutta kiinnostuin taas lukumaratonista rentoudesta käsin. Nyt en valitettavasti ehdi kirjoittaa ajatuksiani Keskiyön ruususta, mutta kirjoitan viimeistään illalla. :)


Keskiyön Ruusu -mietteitä kesken olevasta kirjasta
(lukumaraton sivut su 256-341 ja ma 341-492)

Sain kirjan Bazarilta, lämmin kiitos siitä. <3

Minusta tuntuu kurjalta kirjoittaa mietteitäni kirjasta, joka ei ole vielä luettuna, sillä monia kysymyksiä on vielä auki. Nyt kirjoitan ensimmäiset hajanaiset ajatukseni. Pahoittelut, ettei tämä ole kaikenkattava ja ylevä "arvostelu".

Aloitin kirjan lukemisen samana päivänä, kun sain sen ja ihastuin Prologiin kovasti. Keskiyön ruusu seikkailee pääasiassa 1900-luvun alussa, mutta myös 2000-luvulla usean eri henkilön kautta. Mielenkiintoisimmat henkilöt ovat Anahita (1900-luku) ja Ari (2000-luku) sekä myös myöhemmin uusi näkökulma 1900-luvulta, jota ei voi paljastaa, muuten menee kirjan alku pilalle. 2000-luvulla yhtenä päähenkilöistä (tai perspektiiveistä) toimii Rebecca Bradley, ryysyistä julkisuuteen ponkaissut elokuvamaailman superjulkkis. Hänestä tulee tunne, että hänen tarinansa olen lukenut ennenkin. Tämä johtunee siitä, että Anahitan elämä on niin värikäs ja mielenkiintoinen, että tavallaan Rebeccan hahmo, melko pelkistetyksi naapurin tytöksi, joka ei halua olla vaivaksi, jää jalkoihin. Pohdin, onko Rebeccan hahmoon istutettu kirjailijaa itseään sekoitettuna ääriviivaista henkilötrendiä. Ainakin kirjailija itse on myöskin taustaltaan näyttelijä.

Anahitan elämästä kertovat osuudet imevät mukaansa. Erityisesti Intiassa vietetty aika kiehtoo minua ja vaikka ns. nykyaikaan palaaminen tuntuukin vähän jarruttelulta, pidän Arin ja Lord Astburyn hahmoista.  Harmittelen, ettei suomen kieleen voi tuoda luokkayhteiskunnallisia eroja kielen kautta, sillä toivon, että alkuperäisessä luokkaerot paistaisivat kirkkaasti läpi. Tällä hetkellä olen sivulla 531, ja pidän kirjaa mielenkiintoisena. Joitakin vihjeitä loppuratkaisusta on ripoteltu sinne tänne, ja samoin joitakin asioita on jätetty avoimeksi, joten minusta on mielenkiintoista nähdä, miten metsään arvailuni pölähtävät vai osunko sittenkin oikeaan.

Kun otan askeleen taaksepäin ja tarkastelen Rileyn kirjaa etäämmältä, nostan hattua kirjailijalle. Hän on saanut pidettyä kaiken kasassa, vaikka näin monen henkilöhyppelyn jälkeen helposti pakka leviää pahanpäiväisesti. Vaikka Rebeccassa ei ole toivomaani syvyyttä, hänen osuutensa myös vievät tarinaa eteenpäin ja ymmärrän, että hän on tärkeä kokonaisuuden kannalta. Haluan lukea kirjan loppuun ja katsoa, miten tarinassa käy. Kirjoitan paremman arvion sitten, kun olen saanut tämän kokonaan luetuksi.

Erityismainintana kiitän Eveliina Rusasta kannen suunnittelusta.

Jälkisanat

Lukumaraton ei rullannut tällä ensikertalaisella niin kuin piti. Itseasiassa ei sinne päinkään, vaikka olin kuinka ollut innostunut viikkoja etukäteen, iski kauhea ramppikammo. 

Ensivuonna osaan varautua ja lähden rentoilusta käsin. Mitä sitten, jos muut lukee 1500 sivua kevyesti. Mun tarvii vaan keskittyä rikkomaan tämän vuoden saldo ensi kerralla. :)

Kiitos lukumaratonin järjestämisestä Blogistania ja Minna Vuo-Cho! :)